Malttia keväiseen polttoon

pe huhtik. 24 13:49:00 2020

Oulun seudun ympäristötoimi tiedottaa

Avotulentekoa ja jätteiden polttoa säätelevät mm. pelastuslaki, jätelaki sekä kuntien jätehuolto- ja ympäristönsuojelumääräykset. Myös maalaisjärki ja yleinen huomaavaisuus naapureita kohtaan on syytä ottaa käyttöön.

Haravointijätteiden polttaminen asemakaava-alueella on aina kiellettyä

Risujen, oksien, lehtien, heinien, hakkuutähteiden ja muiden vastaavien avopoltto on aina kielletty asemakaava-alueella. Muuallakaan edellä mainittujen materiaalien avopoltto ei saa aiheuttaa kohtuutonta haittaa naapureille tai muuta ympäristön pilaantumisen vaaraa. Taajaan rakennetulla alueella ei saa myöskään kulottaa. Taajaan rakennetuilla alueilla tarkoitetaan mm. kaava-alueita ja muita alueita, joilla on useampia taloja lähekkäin. Mikäli naapuri kokee haittaa, se on yleensä merkki määräysten vastaisesta poltosta.

Juhannuskokossa saa polttaa vain puhdasta puuta, oksia ja risuja.

Tulentekoajankohtaa valittaessa on huomioitava, että avotulenteko on aina kielletty, jos alueella on voimassa Ilmatieteen laitoksen antama metsä- tai ruohikkopalovaroitus tai jos olosuhteet muuten ovat sellaiset, että tulipalon vaara on ilmeinen. Poltto on pidettävä niin vähäisenä, että aiheettomia hätäilmoituksia ei tehdä. Polton suorittajan on varauduttava tulen sammuttamiseen, jos tuli uhkaa levitä tai savusta aiheutuu haittaa.

Kulotuksesta ja muusta avopoltosta, josta muodostuu runsaasti savua, on tehtävä tulentekoilmoitus pelastusviranomaiselle. Tavanomaisesta nuotiosta ei tarvitse tehdä tulentekoilmoitusta. Ilmoitus tehdään ensisijaisesti pelastuslaitoksen internetsivuilta löytyvällä sähköisellä lomakkeella.

Vain ympäristölupa mahdollistaa jätteiden polttamisen

Jätteiden hävittäminen polttamalla on kielletty. Mitään sekajätettä tai ns. polttokelpoista jätettä ei saa polttaa tulisijassa eikä avotulella. Tämä koskee myös maatalousmuoveja. Joissakin muovipakkauksissa oleva polttomerkintä tarkoittaa, että pakkauksen voi polttaa laitoksessa, ei kotioloissa. Myöskään maalattua, lakattua tai kyllästettyä puuta, vaneria, lastulevyä yms. ei saa polttaa kiinteistöllä tulisijassa eikä avotulella, vaan ne tulee toimittaa luvan omaavaan käsittely- tai keräyspaikkaan.

Tulisijassa saa polttaa ainoastaan puhdasta, maalaamatonta ja käsittelemätöntä puuta ja sytykkeenä vähäisiä määriä kiinteistöllä syntynyttä kuivaa paperia, pahvia ja kartonkia.

Tässä joitain vinkkejä puhtaaseen puun polttoon:

  • Käytä kuivaa ja puhdasta polttopuuta
  • Tuo polttopuut sisälle 1–2 vrk ennen polttamista
  • Älä polta jätteitä tai kierrätyskelpoista materiaalia
  • Noudata tulisijan valmistajan ohjeita
  • Lado puut ilmavasti ja sytytä tuli päältä
  • Huolehdi, että huoneeseen tulee riittävästi korvausilmaa

Kuivan puun polttaminen on myös energiatehokkaampaa!

Jäteöljyä ei saa käyttää öljylämmittimissä eikä -kattiloissa

Markkinoilla on mm. hallien lämmittämiseen käytettäviä öljylämmittimiä, joiden saatetaan mainostaa soveltuvan myös jäteöljyn polttoon. Jäteöljy on vaarallista jätettä, jonka polttaminen näissä lämmittimissä on ehdottomasti kiellettyä. Jos toiminnassa syntyy vaarallista jätettä, on sen toimittaminen asianmukaiselle vastaanottajalle pystyttävä osoittamaan kirjanpidoilla. Kirjanpitovelvollisuus ei koske kotitalouksia.

Puutarhajätteiden ja kodin rakennusjätteiden vastaanottopaikat

Haravointi- ja risujätteet voi toimittaa luvallisiin vastaanottopaikkoihin tai hyödyntää kompostoimalla omalla kiinteistöllä. Kiertokaari Oy:n toiminta-alueella puutarhajätteitä voi viedä maksutta Ruskon jätekeskukseen jäteoppaasta löytyvillä puutarhajätekupongeilla. Kuntien järjestämistä paikallisista vastaanottopaikoista voi tiedustella oman kunnan tekniseltä osastolta. Lakeuden EKO:n toiminta-alueella kotitaloudet voivat viedä risu- ja puutarhajätteet (henkilöauton peräkärrykuorma) veloituksetta jäteasemille.

Puutarhajätteen vienti metsä-, puisto- ja viheralueille on kiellettyä.

Kotitalouksien satunnaiset suuremmat siivous- ja varastojen tyhjennysjätteet tulee toimittaa erikseen luvanvaraiseen vastaanottopaikkaan. Kiertokaaren toimialueella suurikokoiset jätteet toimitetaan Ruskon jätekeskukseen. Lakeuden EKO:n jäteasemille kotitaloudet voivat maksua vastaan viedä henkilöauton peräkärrykuorman lajittelematonta seka-/rakennusjätettä. Suuremmat jäte-erät vastaanotetaan maksua vastaan Kempeleen lajitteluasemalla. Lähtökohta on, että rakentamisessa ja purkamisessa syntyvät jätteet tulee lajitella ja toimittaa hyötykäyttöön.

Lisätietoja saa Oulun seudun ympäristötoimelta:

  • Maija Jokiharju, ympäristötarkastaja, p. 044 703 6769
  • Päivi Kunnari, ympäristötarkastaja, p. 044 703 6768
  • Eila Öljymäki, ympäristötarkastaja, p. 050 574 2358