Viheralueet ja leikkipuistot

Kempele on vehreä kunta, jolle on tyypillistä tasaiset viljelyaukeat sekä metsät suoaukeineen. Kempeleen asutus on alkujaan sijoittunut hiekkaisen ja mäntyvaltaisen Kempeleenharjun päälle, joka on pohjavesialuetta. Vihiluodon merenrantaniityillä Kempele kohtaa meren ja Mourunkijärvi Juurussuolla on kunnan ainoa järvi.

Kempeleen viheralueet muodostuvat talous- ja taajamametsistä sekä asuinalueiden puistoalueista, joilla sijaitsee noin 30 leikkipuistoa. Liikenneviheralueet ja kunnan omistaminen kiinteistöjen piha-alueet ovat myös osa viherverkostoa. Viheralueiden suunnittelun, rakentamisen, hoidon ja kunnossapidon tavoitteena on turvallinen ja aktivoiva ympäristö.

Rytitien leikkipuiston kehittämiskysely

Rytitien leikkipuisto on rakennettu vuonna 1988 ja edellisen kerran peruskorjattu vuonna 2009. Vuodelle 2023 on suunniteltu leikkipuiston isompi saneeraus, jolloin uusitaan välineitä ja turva-alustoja.

Tekniset palvelut, puistot ja yleiset alueet kartoittaa tällä kyselyllä leikkipuistoa varten ideoita ja toiveita alueen asukkailta. Kyselylinkkiin voi vastata kaikista talouksista, mutta erityisesti toivomme vastauksia asukkailta, jotka käyttävät leikkipuistoa omien tai esim. lastenlapsien kanssa.

Kyselyyn pääset tästä.

Kyselyssä on seitsemän kohtaa ja sen täyttäminen vie vain hetken.
Vastauksia toivotaan yksi / talous.
Kysely on avoinna 16.10.2022 asti.

Kiitos, kun olet mukana kehittämässä lähileikkipuistoasi!

 

Lisätietoa:
kunnanpuutarhuri Paula Taskila paula.taskila@kempele.fi,050 3169 669
tai kunnallistekniikan työnjohtaja Laura Tornberg laura.tornberg@kempele.fi 044 4972512


Lisätietoa

Yhteystiedot

Kunnanpuutarhuri
Paula Taskila
etunimi.sukunimi@kempele.fi
050 3169 669

Kunnallistekniikan työnjohtaja
Laura Tornberg
etunimi.sukunimi@kempele.fi
044 497 2512