Avoin varhaiskasvatus

Mitä on avoin varhaiskasvatus?

Pedagogisesti perusteltua lapsilähtöistä toimintaa, joka pohjautuu valtakunnalliseen ja Kempeleen kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaan. Kaveritaitojen ja leikkitaitojen ohella tuetaan lapsen kielellistä kehitystä, motorisia ja hienomotorisia taitoja sekä ryhmässä toimimisen taitoja. Tunnetaidot ja niiden harjoittelu ovat olennainen osa avointa varhaiskasvatusta. Lapsi pääsee kokemaan liikunnallisia, musiikillisia ja muita taiteellisia elämyksiä; eri taiteen muodot ovat omiaan tuomaan pedagogiikkaa varhaiskasvatuksen arkeen lapselle mieleisellä tavalla. Avoimen varhaiskasvatuksen toimintaa ohjaavat varhaiskasvatuksen opettaja sekä varhaiskasvatuksen lastenhoitaja.

Osa avointa varhaiskasvatusta ovat perhekerhot, joissa korostuu vertaistuen merkitys samassa elämäntilanteessa olevien perheiden kesken. Perhekerhot ovat kohtauspaikkoja koko perheelle.

Kenelle?

Toiminta on suunnattu kotona oleville 0-5 vuotiaille lapsille ja heidän huoltajilleen.

Mitä maksaa?

Ei mitään! Tammikuusta 2023 alkaen varhaiskasvatuskerhot ovat maksuttomia. Avoimeen varhaiskasvatustoimintaan osallistuminen ei vaikuta kotihoidon- tai yksityisenhoidon tukien määrään.

Elokuusta alkaen tarjoamme maksutta joko lounaan tai välipalan avoimen varhaiskasvatuksen lapsiryhmässä oleville riippuen ryhmän toiminta-ajasta.

Miten haen?

Varhaiskasvatuskerhoihin haetaan sähköisellä hakemuksella, joka löytyy Varhaiskasvatuksen asioi verkossa -osiosta. Varhaiskasvatuskerhojen toiminta noudattaa koulujen loma-aikoja.

 

Avoimen varhaiskasvatuksen kerhot:

Varhaiskasvatuskerhot 2-5 vuotiaille
ma klo 12.30 – 15.30 ja to klo 8.30 – 11.30
ke ja pe klo 8.30 – 11.30
ti klo 8.30 – 11.30 ja to klo 12.30 – 15.30

Perhekerho 0-5 vuotiaille ja huoltajat
ma klo 9.00 – 11.30.

Esikkokerho ensimmäisen lapsen saaneille perheille
Ke klo 12.30 – 15.00

Yhteystiedot avoimen varhaiskasvatuksen yksiköihin:

Sarkkirannan avoin varhaiskasvatus
Alangontie 5 90440 Kempele
Puh: 050 316 3798

Linnakankaan avoin varhaiskasvatus
Linnakaarto 20, 90450 Kempele
Puh: 044-4972000