Zatelliittin uusia yritystontteja

to 19. marraskuuta 2020 10.05.00

Kempeleen kunta avaa Zatelliitin yritysalueen laajennusosan tontit hakuun. Tontit sijoittuvat uuden moottoritierampin viereen, joten logistinen yhteys tonteille on erinomainen. Uusia tontteja tulee kaikkiaan 25 kappaletta, ja niistä viisi sijoittuu esteettömästi moottoritien varteen.


Zatelliitin yritysalue on Kempeleen tärkein yritysalue yli 1000 työpaikallaan. Alue on rakentunut osa kerrallaan viimeisen 15 vuoden aikana – Zatelliitista on luovutettu viime aikoina keskimäärin neljä tonttia vuodessa yritysten hankkeita varten. Alueen ensimmäisiä yrityksiä olivat DM-auto, Lumon ja Tekniseri. Viimeisimmäksi taas ovat valmistuneet Suomen Rakennuskoneen ja KKT:n toimitilat. Helpon saavutettavuuden ja näkyvyyden lisäksi yritykset arvostavat nopeaa yhteyttä kaupunkiin ja toisaalta etelän suuntaan. Alueelle on kehittynyt yritysten ekosysteemi, jossa toinen tukee toisensa toimintaa.


Zatelliitin uusien tonttien koot vaihtelevat 3500 neliön ja parin hehtaarin välillä. Alueen eteläosa on erinomainen toimistojen, kaupan ja palvelujen yrityksille, ja  pohjoisempana on tilaa muun muassa teollisuuden toimijoille. Uudet kadut rakennetaan ensi kesänä, joten pääosa uusista tonteista on rakennettavissa elokuusta 2021 alkaen. Myös vanhempia tontteja on muutama jäljellä, joten kiireisimmät pääsevät rakentamaan heti. Tontit ovat vapaasti haettavissa tonttipörssistä.

Lisätietoja:
www.kempele.fi/yritystontit

Miia Marjanen
elinkeinojohtaja
050 3169701
miia.marjanen@kempele.fi