Kempeleen kunnalle apurahoitus Oulu2026-kulttuurivuoteen

pe kesäk. 16 13:04:00 2023

Kempele on mukana Euroopan kulttuuripääkaupunkivuodessa!

Oulu, yhdessä 32 pohjoisen kunnan kanssa, on vuoden 2026 Euroopan kulttuuripääkaupunki teemalla kulttuuri-ilmastomuutos. Myös Kempele on mukana kulttuuri-ilmastonmuutoksessa!

Oulun kulttuurisäätiö myönsi Kempeleeseen 40 000 euron suuruisen apurahan käytettäväksi projektiin "Art Linnakallio 2026 symposium". Kempeleen kunta järjestää juhlavuonna 2026 kansainvälisen taidesymposiumin, jonka ytimenä on kalliotaiteen toteuttaminen Zeniitin Aurinkojärven kallioseinämiin.

Kulttuuri-ilmastonmuutos yhdistää kulttuuria, taidetta ja teknologiaa yllättävälläkin tavalla, luo kohtaamisia, uusia yhteyksiä ja synnyttää vuorovaikutusta. Pohjoinen Suomi on eurooppalaisen kulttuurin näyttämö vuonna 2026 ja nyt on aika nostaa kulttuuri, kulttuurin tekijät ja taiteilijat arvoiseensa asemaan ja tunnistaa kulttuurin merkitys alueiden elinvoimalle.

Euroopan kulttuuripääkaupungin asema on merkittävä koko Suomelle ja suomalaiselle kulttuurille.

Kulttuuripääkaupunkivuosi on täynnä kulttuurin juhlaa ja erityisesti pohjoisen Suomen kulttuuri näkyy laajasti Eurooppaan. Kulttuuripääkaupungin vaikutus yltää 32 kumppanikuntaan.

Lisätiedot:

https://oulu2026.eu/