Hallituksen suositukset etätyöhön ja yleisötilaisuuksiin 15.10.

pe lokak. 16 08:44:00 2020

Hallitus linjasi neuvottelussaan 15. lokakuuta valtakunnallisista alueellisista suosituksista koronaviruksen leviämisen estämiseksi. Kempeleen kunta seuraa epidemiatilanteen etenemistä, ja soveltaa hallituksen suosituksia alueellisesti sen mukaan, miten koronaepidemiatilanne kehittyy.

Ajantasaista tietoa Pohjois-Pohjanmaan koronatilanteesta, suosituksista ja rajoituksista löydät sivulta oyskorona.fi.

Valtakunnallinen etätyösuositus

Koska koronavirusepidemia on laajasti kasvussa valtakunnallisesti, valtioneuvosto suosittelee, että julkisen sektorin työtekijät työskentelisivät etätyössä mahdollisimman laajasti, jos työtehtävät sen mahdollistavat. Valtioneuvosto suosittelee vastaavaa laajaa etätyötä myös yksityisille työnantajille.

Lähi- ja etätyön yhteensovittamisen arviointi tapahtuu työpaikoilla. Lisäksi työpaikoilla tulee edistää työjärjestelyitä, joilla vähennetään lähikontakteja ja muita riskitekijöitä. Valtakunnallinen etätyösuositus on voimassa toistaiseksi. Suosituksen voimassaoloa tarkastellaan 31. joulukuuta 2020 mennessä. Valtioneuvoston tekemät linjaukset ja suositukset etätyöstä eivät ole oikeudellisesti työnantajia sitovia.

Hallituksen suositukset alueille epidemiatilanteen mukaan

Epidemian perustaso

Epidemian perustason alueilla suositellaan, että yli 50 hengen yleisötilaisuuksissa ja harrastuksissa huomioidaan Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeet hygieniasuosituksista ja turvaväleistä. Harrastustoiminnassa ja julkisten tilojen käytössä on huolehdittava, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Pohjois-Pohjanmaa, mukaan lukien Kempele, lukeutuu tällä hetkellä epidemian perustason alueeksi.

Epidemian kiihtymisvaihe

Epidemian kiihtymisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 20 hengen yksityistilaisuuksien järjestämisen välttämisestä. Kaikissa yleisötilaisuuksissa edellytetään Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja opetus- ja kulttuuriministeriön ohjeen noudattamista. Yleisötilaisuuksien osanottajamäärä rajataan sisätiloissa puoleen normaalista paikkamäärästä. Julkisten tilojen käytössä täytyy huolehtia siitä, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.

Lisäksi asiakasmäärä sisätiloissa rajataan puoleen normaalista asiakasmäärästä. Tilojen käyttörajoitusten perusteella suositellaan aikuisten sisätiloissa tapahtuvan ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä korkean tartuntariskin tilanteissa. Kaikenikäisten ryhmäharrastustoiminta on järjestettävä siten, että osallistujien ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Hallitus suosittelee myös korkeakoulujen siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.

Epidemian leviämisvaihe

Epidemian leviämisvaiheessa hallitus suosittelee alueellista tai paikallista suositusta yli 10 hengen yksityistilaisuuksien välttämisestä. Tarvittaessa yleisötilaisuuksien järjestäminen voidaan kieltää kokonaan. Hallitus myös suosittelee ryhmäharrastustoiminnan keskeyttämistä tilojen käyttörajoitusten perusteella tarvittaessa kokonaan.

Lasten ja nuorten harrastusten kohdalla on kuitenkin syytä käyttää erityistä harkintaa. Tarvittaessa julkiset tilat voidaan sulkea kokonaan, huomioiden tilojen käytön luonne. Viimesijaisena keinona hallitus suosittelee toisen asteen oppilaitosten siirtymistä etäopetukseen, kuitenkin huomioiden välttämättömän lähiopetuksen tarpeet.