Ylikylän moduulikouluhankkeen viikkotiedote vko 38

pe syysk. 24 09:35:00 2021

Kohteessa aloitetaan tällä viikolla valmistelevat työt koulurakennuksen moduulien asennuksia varten. Raskas liikenne lisääntyy tällä viikolla ja ensi viikolla on suurimmillaan. Viikon 39 (27.9.2021–3.10.2021) ajaksi joudumme ikävä kyllä kieltämään pysäköinnin henkilökunnan pysäköintialueen reunimmaisella rivistöllä. Työmaatoiminta aiheuttaa poikkeuksellisen paljon haittaa viikon 39 aikana ulkopuoliselle liikenteelle, pyydämme kaikkia alueella liikkuvia pysymään poissa aidatulta työmaa-alueelta.

Turvallisuus

Aidatulla työmaa-alueella ulkopuolisten kulku kielletty. Työmaakäynnit sovittava Jyri Karjalaisen kautta, puh. 040 487 8911.

Haluaisimme muistuttaa, ettei henkilökunnan pysäköintialueen ja Mustikkapolun kevyen liikenteenväylän kautta ole ajoneuvoilla kulkumahdollisuutta esimerkiksi hammashoitolaan.

Työmaan aiheuttamat haitat

Pahoittelemme työmaasta mahdollisesti aiheutuvia ääni- ja tärinähaittoja läheisille kiinteistöille. Lisäksi pahoittelemme parkkialueen pienentämisestä väliaikaisesti työmaaliikenteen vuoksi.

Pois käytöstä olevat parkkipaikat kartalla: