2019

Lukiollamme on vietetty kansainvälisyysviikkoa vuodesta 2003 alkaen vaihtuvin teemoin. Vuosien varrella aiheita ovat olleet mm. lapsityövoima, vesi, naisen asema, jalkapallo, raha, hyvinvointi sekä erilaiset tavat. Tänä lukuvuonna kansainvälisyysviikon sijaan Kempeleen lukiossa vietetään teemaviikkoa. Teemaviikon 2020 aihe on Muutoksen aika.

Yksi maailmanlaajuisesti keskustelua herättävä ilmiö on ilmastonmuutos. Lukiomme haluaa tarttua tähän suuresti ajatuksia herättävään aiheeseen. Teemaviikon nimi ja logo kuvaavat osuvasti tämän hetkistä tilannetta. Mitä tapahtuu luonnon monimuotoisuudelle? Mitä tapahtuu uhanalaisille eläimille? Mitkä asiat ja arvot painavat ilmastosopimuksissa? Miten energian- ja ruuantuotantoa voitaisiin kehittää? Ratkaiseeko päätöksienteossa kuitenkin raha? Mitä yksittäinen henkilö voi omalta osaltaan tehdä? - Kello käy ja nyt on muutoksen aika.

Teemaviikon hyväntekeväisyyskohteeksi valikoitui syyskuussa opiskelijaäänestyksellä WWF eli World Wide Fund for Nature. Avustusrahaa kerätään koko lukuvuoden ajan yhteistyössä opiskelijakunnan kanssa muun muassa perinteisellä pullopanttikeräyksellä sekä mahdollisuuksien mukaan pienillä tempauksilla kuten kahvilalla, kirppiksellä ja arpajaisilla. Avustusrahan keräämisen lisäksi teemaviikon tavoitteena on tehdä konkreettisia toimia. Lukion väki osallistuu energiansäästöviikkoon ja mahdollisesti istuttaa koulun lähiympäristöön puita.

Teemaviikkoa vietetään keväällä talvilomaa edeltävällä viikolla yhdeksän, mutta yksittäisiä pienempiä tapahtumia esiintyy pitkin lukuvuotta. Teemaan liittyvää materiaalia tuotetaan eri näkökulmista (ruoka, matkailu, raha, energia, arvot, politiikka, luonto) eri kurssien oppitunneilla sekä teemaviikon toimintapäivänä tiistaina 25.2. erilaisissa työpajoissa.

Ohjelmasta poimittua

Vko 41 Energiansäästöviikko

Ti 8.10. Ilmastonmuutos lukioihin! -esittely

Pe 11.10. Energiavartti-aamunavaus

Joulukuu Teemakahvila

Ma 24.2. Teemaviikon avajaiset

Ti 25.2. Toimintapäivä

Toimintapäivän ohjelma

Toimintapäivän työpajat

Pe 28.2. Teemaviikon lopettajaiset

Lisätietoa

Kansainvälisyys

     

Yleistä

Tämän vuoden teema

Aiempien vuosien teemoja

Linkkejä