Oulun ja Kempeleen päättäjät näyttävät mallia pyöräilyn lisäämisessä

ke lokak. 31 14:33:00 2018

Winter Cycling Federation/Oulun kaupunki/Kempeleen kunta

Sitran Maapalloliigan (hanke ”BikeBusters - Päättäjät pyöräilemään” on saatu käyntiin sopivasti talven kynnyksellä. Kampanjaan haastettiin mukaan Oulun seudun kuntien päättäjiä ja johtavassa asemassa olevia henkilöitä. Kempeleestä ja Oulusta haasteeseen vastattiin nopeasti. ”Haluan omalla esimerkilläni kannustaa ihmisiä haastamaan itseään, liikkumaan ja hyppäämään vähän epämukavuusalueellekin”, totesi Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi ottaessaan haasteen vastaan. Myös oman terveydentilan ja hyvinvoinnin edistäminen motivoi Oulun ja Kempeleen päättäjiä lähtemään mukaan tammikuun loppuun kestävään haasteeseen. ”Haluan testata, miten elämänlaatu ja kunto paranevat maltillisella pyöräilyn lisäämisellä”, kertoi Oulun kaupunginhallituksen puheenjohtaja Kyösti Oikarinen.

Edestä johtaminen kunniaan

”Upeaa, että Kempele ja Oulu lähtivät mukaan laajalla rintamalla”, toteaa BikeBusters -hankkeen vetäjä Timo Perälä Winter Cycling Federationista. ”Totta puhuen odotin kyllä muista seudun kunnista ja alueen suurimmilta työnantajilta suurempaa innostusta, mutta iso osa haastetuista eivät edes reagoineet yhteydenottoihin millään lailla. Kansanterveyden ja työkyvyn parantaminen sekä IPPC:n raportin myötä ilmastonmuutoksen hillinnän luulisi olevan akuutteja aiheita tällä hetkellä. On kyse tulevien sukupolville jätettävästä perinnöstä ja kansallisesta kilpailukyvystä, jolloin hymistely ja peukuttaminen sosiaalisessa mediassa eivät enää riitä. On aika johtaa edestä”, jatkaa Perälä.

Myyttejä jo murrettu: jaksaminen ei parane, jos veivaa aina täysillä

Haasteeseen osallistujien osalta on jo alkuun tehtyjen kuntotestien osalta murrettu pyöräilyyn ja liikuntaan yleensä liittyviä myyttejä. Monet osallistuvista päättäjistä liikkuu jo aktiivisesti, mutta usein se tehdään liian kovaa ja nopeasti. ”Alkutestien tulosten perusteella lisäämme lähes kaikille osallistujille matalasykkeistä ja riittävän pitkäkestoista perusliikkumista”, toteaa kuntotesteistä vastanneen Sporttest Oy:n Jani Ailovuo. ”Työmatkapyöräily on oiva tapa saada rasva-aineenvaihdunnan, jaksamisen, palautumisen ja kehittymisen kannalta tärkeää peruskestävyysliikuntaa mukaan viikko-ohjelmaan. Monelle osallistujalle suosittelimme 2-3 peruskestävyyslenkkiä viikkoon, joista osan voi hyvin toteuttaa vaikka kotipyöräilymatkaa pidentämällä”, kertoo Ailovuo.

Kuka saa eniten seuraajia?

Busters.bike -sivustolla on esitetty tarkemmin jokaisen osallistujan taustoja ja motiiveja kampanjaan osallistumiselle. Jokainen osallistuja pyrkii keräämään mahdollisimman monta seuraajaa itselleen. Mitä enemmän seuraajia kampanjaan osallistuva päättäjä saa omalla esimerkillään mukaan pyöräilemään talveksi, sitä enemmän pisteitä hän saa. Tammikuun 2019 lopussa katsotaan, kuka päättäjä on saanut eniten liikettä kansaan. Seuraajaksi voi käydä rekisteröitymässä kampanjan nettisivuilla. Rekisteröityneiden seuraajien parhaita #bikebusters -sometuksia palkitaan kampanjan päätteeksi lahjakorteilla pyöräilyliikkeisiin.

Lisätiedot:
www.sitra.fi/hankkeet/maapalloliiga/
http://busters.bike
www.wintercycling.org/
Timo Perälä, Winter Cycling Federation, p. 040 706 0415, timo.perala(at)wintercycling.org