Alikulkujen graffitit ovat Kempeleen tämän vuoden Tonnin Idea

pe lokak. 05 10:55:00 2018

Kempeleen kunnan ja Liminganlahden Nuorkauppakamarin yhteistyössä järjestämän Tonnin Idea –kilpailun palkinnot jaettiin perjantaina 5. lokakuuta Kempeleessä. Palkinnot voittajille ojensivat Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi ja Limingan nuorkauppakamarin perustaja Marko Malkamäki.

Saapuneiden 29 idean joukosta voittajaksi valikoitui kempeleläisen Timo Hakkaraisen idea alikulkujen seinien graffiteista. Hakkarainen ehdotti, että Kempeleen harmaita, betonisia alikulkuseiniä maalattaisiin graffiteilla, jolloin ne saadaan kivan ja viihtyisän näköisiksi. Kunta ottaa idean toteutettavakseen ja se toteutetaan lähtökohtaisesti kempeleläisten nuorten ja koululaisten toimesta

Kunniamaininnan Tonnin Idea -kisassa sai kempeleläinen Panu Väyrynen, joka ehdotti kuntoilijoiden käyttöön tulevan vesipisteen rakentamista Köykkyrin kuntoportaiden juurelle. Portaat ovat ahkerassa käytössä ja janoiset kuntoilijat ilahtuisivat Väyrysen mukaan mahdollisuudesta täyttää vesipullonsa treenien aikana.

Pelkän vesipisteen toteuttaminen Köykkyriin on haastavaa pakkasten ja jäätymisen vuoksi, ja kunta tuleekin toteuttamaan vesipisteen lähivuosien aikana Köykkyriin rakennettavan huoltorakennuksen yhteydessä.

Paljon onnea palkituille!

Kuvassa (vas.): Panu Väyrynen, Timo Hakkarainen, Tuomas Lohi, Marko Malkamäki