Rakennustekniikan ammattilaisten talo valmistui Lentokentäntien varteen

perjantai 01.06.2018, 18:39

Lentokentäntien varteen on kevään aikana noussut 2-kerroksinen toimistotalo, joka sulkee sisäänsä rakentamisen alan asiantuntijoita. Pihapiiriin on muuttanut kaikkiaan 8 yritystä, jotka työllistävät yhteensä noin 60 henkeä. Kuvassa toimitalon rakentaneen Oulun Rakennusinssi Oy:n Lasse (vas) ja Antti Räihä. Tässä jutussa esitellään talon yritykset ja kerrotaan hankkeen toisesta vaiheesta. 

Oulun Rakennusinssi Oy

Rakennusinssi on korjausrakentamisen - erityisesti vaativan korjausrakentamisen asiantuntija. Yrityksen leipälajina ovat home-, palo- ja vesivahinkojen korjaukset. Yritys työllistää tällä hetkellä 20 henkilöä, ja mikäli suuntaa jatkuu samana, yritys tulee lähivuosina työllistämään 10 uutta henkeä vuosittain. Toimitusjohtaja Lasse Räihä kertoo, että yrityksen tavoitteena on olla alan paras työnantaja - työntekijät kun ovat yrityksen tärkein voimavara. 

Talotuki 

Talotuki Oy työllistää 11 henkilöä kiinteistöjen kuntotutkimusten, kosteusmittausten, korjaussuunnitelmien yms. parissa. Yritykseen on tänä vuonna rekrytoitu jo kaksi henkeä, ja todennäköisesti lisää on tulossa. "Meillä on hyvä porukka ja haluamme satsata henkilöstön hyvinvointiin", kertoo toimitusjohtaja Jukka Tuorila. Omakotitalon omistajalle yrityksellä on tarjolla mm. näppärä TALOTUKI – Kontrolli® -palvelu, jonka avulla talon omistaja pysyy hyvin kärryillä miten kiinteistö voi.  

Kuva: Talotuen väkeä

Oulun Loistosähkö Oy

Loistosähkö Oy tarjoaa sähköurakointia lähinnä rakennusliikkeille. Kohteina ovat mm. toimisto- ja liikerakennukset, kaupat ja kerrostalot. Yritys urakoi esimerksi Zempin sähkötyöt. Vuonna 2006 perustettu yritys työllistää noin 10 henkilöä.

Oulun LVI-APU Oy

LVI-APU palvelee asiakkaita kaikissa lvi-asioissa. Yrittäjät Heikki Ervasti (kuvassa vasemmalla) ja Joel Lääkkö työllistävät lisäkseen 4 ammattitaitoista asentajaa. Yritykseltä löytyy osaamista sekä pieniin hanakorjauksiin että isompiin putkiremontteihin.  

 

Kuva: Oulun LVI-APU, Heikki Ervasti ja Joel Lääkkö

PohjanGeo Oy

PohjanGeo on maarakentamisen suunnitteluun erikoistunut yritys. Geotekniikka, pohjarakentaminen, hulevesien hallinta sekä perustus-, rakenne- ja LVI-suunnittelut ovat yrityksen arkipäivää. 

Verhoomo Lumonia

Verhoomo Lumonian yrittäjä Anu Lammela tekee rautaisella ammattitaidolla ajoneuvo- ja huonekaluverhoiluja. Autot, moottoripyörät ja veneet sekä kotien ja julkisten tilojen kalusteet saavat uuden ja kestävän verhoilun Anun käsissä. Pajan yhteydessä on myös myymälä, jossa voit piipahtaa tuomassa töitä tai hankkimassa verhoilumateriaaleja omiin projekteihin. 

 

Kuva: Verhoomo Lumonia, Anu Lammela

PT Pohjanteko Oy

Pohjanteko tarjoaa maanrakennusalan osaamista kokonaispalveluna; suunnittelusta ja maaperätutkimuksista pohjarakentamiseen ja vihertöihin saakka. Asiakas voi valita palveluista jonkin osan tai kokonaispalvelun.  

Järvileasing

Järvileasing tarjoaa autojen leasing-palvelua asiakkaan tarpeisiin räätälöitynä.

 

Kuva: vasemmalla nyt valmistunut ensimmäinen vaihe. Oikealle valmistuu hankkeen 2. vaihe.

Oulun Rakennusinssi Oy jatkaa rakentamista Lentokentäntien varteen toisella rakennuksella, josta tulee kolmikerroksinen. Toinen vaihe on valmis keväällä 2019. Molemmat talot hyödyntävät maalämpöä ja ne on suunniteltu käyttäjien tarpeista lähtien - valoisasta aulasta löytyvät yhteiset oleskelutilat, keittiö, sauna ja neuvottelutila, joka on talon yritysten varattavissa nettijärjestelmän kautta. Toimitusjohtaja Lasse Räihän sanoin, "Tavoitteena on rakentaa tyylikäs ja toimiva liikerakennuskokonaisuus".   

JAA

« Takaisin