Lakkapää avasi konemyymälän Hakamaalle

pe toukok. 29 09:30:00 2020

Lakkapään Oulun toimipiste muutti muutama vuosi sitten Hakamaan vanhalle alueelle olemassa olevaan kiinteistöön. Myynnin kehittymisen myötä yritys ryhtyi katselemaan suurempaa tonttia, ja sopiva löytyi kiven heiton päästä Hakamaan Shellin eteläpuolelta. Uudet toimitilat valmistuivat maaliskuussa, ja ovet avattiin huhtikuun ensimmäinen päivä. 

Lakkapää on Pohjois-Suomen suurin yksityinen maatalouskauppaketju. Kempeleen lisäksi toimipaikkoja ovat Tornio ja Rovaniemi. Lakkapää on perinteikäs perheyritys; toukokuussa yritys juhlii 56-vuotiasta taivaltaan. Kempeleen konemyymälän ohjissa on uuden polven yrittäjä Niko Lakkapää (kuvassa). 

Kempeleen uudesta toimipisteestä löytyvät kaikki maa- ja metsätalouteen sekä maanrakennukseen tarvittavat koneet varaosineen. Lakkapää edustaa Massey Fergusonin traktoreita koko Pohjois-Suomen alueella ja tarjonnasta löytyy lisäksi muun muassa Pohjois-Suomen suurin peräkärryvalikoima. Lakkapää käy paljon vaihtokonekauppaa, joten pihasta löytyy uusien koneiden lisäksi myös hyvä valikoima käytettyjä koneita. Uusien toimitilojen myötä kasvatetaan koneiden huolto- ja korjaustoimintaa. Lähitulevaisuudessa Lakkapään tiloista saa palvelua myös traktorin rengas ongelmiin sekä traktorien ja koneiden huolto- ja korjaustarpeisiin. Uusiin tiloihin on tullut myös Powered by Kramp -konseptin mukainen shop-in-shop -valikoima, mikä kattaa yli 500 000 tuotetta maa- ja metsätalouden sekä maanrakennuspuolen ammattilaisille. Vastaavia nopean logistiikan varaosia tarjoavia Kramp-myymälöitä on Suomessa ennestään 3 kpl.

Kuva: Uusien isompien korjaamotilojen myötä Lakkapää kehittää huolto- ja korjaamotoimintaansa.

Lakkapään Kempeleen konemyymälässä työskentelee tällä hetkellä 4 henkilöä. Rekrytointejakin on lähdössä liikkeelle: "Palkkaamme 1-2 henkilöä osaamisen ja kasvavan kysynnän mukaan", Niko Lakkapää kommentoi. Koronan takia uuden toimipisteen avajaisjuhlat piti siirtää syksyyn. Kempeleen myymälä on auki arkisin klo 8-17 ja lisäksi asiakkaita palvelee laaja verkkokauppa.