Pörriäispellot Kempeleessä

pe toukok. 20 14:30:00 2022

Kempeleen kunnan puisto-osasto edesauttaa luonnon monimuotoisuutta tarjoamalla pölyttäjille suoja- ja lisääntymispaikkoja, pörriäispeltoja!

Pörriäispeltoja on kahdeksassa eri kohteessa, joiden yhteispinta-ala on n. 2,5 hehtaaria ja ne sijoittuvat viheralueille siten, että tonttien ja pyöräteiden reuna-alueet leikataan normaalisti. Osalle alueista leikataan ruohonleikkauskierroksien aikana polkuja, joista voi seurata pörriäisten elämää.

Pörriäispellot leikataan 1-2 kertaa kesän aikana. Syksyn leikkaus tehdään viimeistään syyskuun alussa.

Santamäen koulun 4. luokan oppilaat ovat kuvittaneet infotaulut, jotka sijoitetaan pörriäispeltojen läheisyyteen.

Infotauluin merkittyjä Pörriäispeltoja löytyy Vihiluodosta lintutornille menevän polun varrelta sekä nuotiopaikalle menevän polun varrelta ns. Vihiluodon oksankanava-alueelta, Sarkkirannan urheilukeskuksesta, Hovintieltä museon takaa, Santamäessä Kyntömiehentieltä, Koskelasta Pääskyläntien päädystä, Nerolantien ja Kitulankujan väliseltä alueelta, Haapamaalta Pajukujan pyörätien läheisyydestä, Kokkokankaan Haukkakaarrosta Kissaojan varrelta.