Soveltava liikunta

Vamma, pitkäaikaissairaus, apuvälineen käyttö tai muu tuen tarve liikkumisessa tai käyttäytymisessä ei ole este liikkumiselle tai liikunnan harrastamiselle.

Soveltava liikunta (ent. erityisliikunta) on tarkoitettu henkilöille, joiden on vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn heikentymisen tai sosiaalisen tilanteen vuoksi vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista. Soveltavassa liikunnassa huomioidaan liikkujan kyky liikkua ja toimia ryhmässä. Toiminta järjestetään pääasiassa pienryhmissä, jossa tukea on saatavilla enemmän ja jokainen osallistuja huomioidaan yksilönä.

Soveltavan liikunnan palvelut Kempeleessä:

  • Liikunta-asioissa auttaminen ja neuvominen, jos osallistuminen yleisesti tarjolla oleviin ryhmiin ei syystä tai toisesta onnistu tai tarvitset tietoa esimerkiksi soveltavan liikunnan välineistä. 
  • Soveltava liikuntaneuvonta
    • Soveltava liikuntaneuvonta on suunnattu kuntalaisille, joiden liikunta vaatii soveltamista esimerkiksi vamman, sairauden tai muun toimintakyvyn rajoitteen vuoksi.
    • Liikuntaneuvonnassa etsimme sinulle sopivia liikuntaryhmiä ja tapoja soveltaa liikuntalajeja juuri sinulle sopivaksi. Maksuttomassa palvelussa huomioidaan aina omat lähtökohtasi, tarpeesi ja tavoitteesi.
    • Ota rohkeasti yhteyttä: Erityisliikunnnan koordinaattori Juha Vuoti p. 040 570 4711
    • Liikuntaneuvonta on helppotapa aloittaa liikkuminen, jos et tiedä mikä liikuntamuoto sinulle sopii tai kaipaat muuten vinkkejä, tietoa tai kannustusta liikkumiseen.
  • Yhteistyö kunnan eri toimijoiden kanssa (mm. varhaiskasvatus, perusopetus, vammaispalvelut ja toimintakeskus).
    • Esimerkiksi päiväkodeilla ja kouluilla järjestetään erityisentuen lapsille ja nuorille liikuntaa pienryhmissä.
  • Soveltavan liikunnan olosuhteiden ja tarjonnan kehittäminen ja liikuntaryhmien ohjaus

Soveltavan liikunnan välineet

  • Kempeleen liikuntapalveluilta on lainattavissa soveltavan liikunnan välineitä.
  • Katso lainattavat välineet tästä (pdf)
  • Lainaamisesta ole yhteydessä Erityisliikunnnan koordinaattoriin, Juha Vuoti p. 040 570 4711

Soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelma

  • Kempeleeseen on laadittu poikkihallinnollisen työryhmän toimesta soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelma.
  • Suunnitelman tavoitteena on kehittää soveltavan liikunnan tarjontaa, osaamista sekä kohderyhmän osallisuutta.
  • Keskeisimpiä nostoja esteettömyys, tarjonnan monipuolisuus, kohderyhmän tavoittaminen sekä osaamisen lisääminen
  • Soveltavan liikunnan kehittämissuunnitelma (pdf)

Erityisliikunnan vuosikortti Zimmariin

Erityisliikunnan vuosikortti on voimassa vuoden ostopäivästä. Kortin hinta alle 18-vuotiaille on 27,50€, aikuisille 55€. Kortti on tarkoitettu kempeleläisille, joilla on esittää EU:n vammaiskortti. 

EU:n vammaiskorttia voi hakea olemassa olevalla virallisella päätöksellä. Lue lisää vammaiskortin hakemisesta.

Pohteen soveltavan liikunnan sivusto

Pohteen soveltavan liikunnan sivustolta löydät mm. lisätietoa soveltavasta liikunnasta ja vinkkejä omatoimiseen liikuntaan. Vieraile Pohteen soveltavan liikunnan sivuilla.

 

Soveltavan liikunnan ryhmät syksy 2025

Alle päivitetään listaus syksylle 2025 suunnitelluista soveltavan liikunnan sekä harrastamisen ryhmistä. Ryhmätarjontaa on kehitetty tukea tarvitsevien lasten harrastuskyselyn pohjalta. Ryhmät alkavat elokuun aikana tai syyskuun alussa. Ilmoittautumiset aukeaa viimeistään elokuussa. 

Ole rohkeasti yhteydessä vaikka sopivaa ryhmää ei suorilta löydy. Selvitetään yhdessä mitä mahdollisuuksia on.

 

  • Ylikylän päiväkodin liikuntasalissa torstaisin klo 15:30–16:30, 4.9.2025 alkaen
  • Tutustutaan erilaisiin liikuntalajeihin ryhmäläisten toiveiden mukaan, harjoitellaan ryhmässä toimimista ja erilaisia taitoja. Luvassa uusia kokemuksia ja onnistumisia liikunnan parissa.
  • Liikuntavarustus ja juomapullo mukaan. Tarvittaessa avustaja mukaan ryhmään.
  • Huom. Ilmoittautuminen alkaa 19.8. 
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen 040 570 4711 / Erityisliikunnan koordinaattori Juha Vuoti
  • Zimmarin monitoimialtaalla, 2 ryhmää
    • Tiistaisin klo 16:45-17:30, 2.9.2025 alkaen. Aina oma aikuinen/avustaja mukana altaassa.
    • Keskiviikkoisin klo 16:45-17:30, 3.9.2025 alkaen. Tarvittaessa aikuinen/avustaja mukana altaassa.
  • Zimmarin isossa altaassa, rata 6. Uimataitoisille
    • Torstaina klo 16:45-17:30, 4.9..2025 alkaen. Tarvittaessa aikuinen/avustaja mukana altaassa. 
  • Veteen tutustumista ja alkeisharjoitteita sekä taitotason mukaan alkeisuintitaitoja ja uintitekniikkaa. Jokainen uimari huomioidaan taitotason mukaan. 
  • Huom. Ilmoittautuminen alkaa 19.8.
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen 040 570 4711 / Erityisliikunnan koordinaattori Juha Vuoti
  • Ylikylän päiväkodin liikuntasalissa torstaisin klo 16:45-17:30, 4.9.2025 alkaen
  • Erityistä tukea tarvitseville lapsille ja heidän perheille tarkoitettu liikuntaryhmä. Perheiden yhteistä liikuntaa, temppuratoja. motorisiaharjoitteita, pelejä sekä leikkejä. 
  • Huom. Ilmoittautuminen alkaa 19.8.
  • Lisätiedot ja ilmoittautuminen 040 570 4711 / Erityisliikunnan koordinaattori Juha Vuoti
  • Zemppi Areenalla keskiviikkoisin klo 14:00-15:00, 13.8.2025 alkaen.
  • Ryhmässä kokeillaan ja pelataan erilaisia liikuntalajeja ja -muotoja ohjatusti. Liikuntavarustus ja juomapullo mukaan.
  • Ryhmä on tarkoitettu Zytykkeen toiminnassa oleville aikuisille sekä pallopeleistä kiinnostuneille erityisen tuen oppilaille/opiskelijoille
  • Lisätietoja soittamalla 040 570 4711 / Erityisliikunnan koordinaattori
  • Torstaisin klo 11-12 ja 12-13 Kempeleen terveyskeskuksen kuntosalilla. 
  • Soveltava kuntosali on tarkoitettu henkilöille joiden on vaikea osallistua yleisesti tarjolla olevaan liikuntaan ja joiden liikunta vaatii soveltamista ja erityisosaamista ja jotka tarvitsevat apua kuntosalilaitteiden käytössä ja niille menemisessä.
  • Ennen ryhmän alkua tehdään alkukartoitus ja mietitään yhdessä sopiva ryhmä.
  • Lisätiedot 040 570 4711 / Erityisliikunnan koordinaattori Juha Vuoti

Superninjat on pienryhmä lapsille, jotka tarvitsevat tukea harrastusryhmään osallistumisessa. Syksyllä 2025 tarjolla on kaksi eri pienryhmää, joissa toisissa liikkuu 5-7-vuotiaita ja toisessa taas 8-10- vuotiaita. Ikärajat ovat ”noin” ikärajoja ja niissä voi joustaa suuntaan tai toiseen lapsen tarpeiden mukaan. Syyskausi alkaa 18.8. Ilmoittautiminen on käynnissä

  • 5-7-vuotiaden ryhmä Sarkkirannan päiväkodin liikuntasalissa maanantaisin klo 17:00-17:45
  • 8-10-vuotiaiden ryhmä Sarkkirannan päiväkodin liikuntasalissa maanantaisin klo 18:00-18:45

 

Ninjoissa harjoitellaan hauskasti perusliikuntataitoja huomioiden lasten mielenkiinnonkohteet ja tuen tarpeet. Superninjoissa pääsee liikkumaan, harrastamaan itsenäisesti, toivomaan omia lempparileikkejä ja tutustumaan uusiin kavereihin. Tunneilla käytetään erilaisia tukimuotoja, kuten kuvakortteja, selkeitä ohjeita, strukturoitua tuntiohjelmaa ja pelisääntöjä lasten oppimisen ja osallistumisen tukena.

Ryhmä sopii esimerkiksi lapselle:

  • Joka harjoittelee keskittymis- ja tarkkaavaisuustaitoja
  • Joka hyötyy pienryhmästä
  • Joka tarvitsee harjoitusta ryhmässä toimimisessa
  • Joka tarvitsee tukea ja ohjausta omassa toiminnassa
  • Tai lapselle, jolla on kielellisen kehityksen haasteita

 

Otathan ennen ilmoittautumista yhteyttä seuran lasten liikunnan vastaavaan Pinjaan, pinja.erkheikki[at]knv.fi. Kerro lyhyesti sähköpostissasi lapsen tuen tarpeesta, niin varmistumme yhdessä siitä, että Superninjat on sopiva juuri sinun lapsellesi.

  • Akatemia Actionin ryhmät ovat kaikille avoimia maksuttomia harrastusryhmiä heti koulupäivän jälkeen.
  • Ryhmät ovat suhteellisen pieniä ja ohjaajaresurssia / tukea lisätään ryhmiin tarpeen mukaan.
  • Lisätietoja Akatemia Actionin ryhmistä tästä.

Kempele opiston liikuntatarjonnassa mm. vetreyttä vedestä -vesivoimisteluryhmä. 

Tarkammat tiedot Kempele opiston tarjonnasta päivittyy kesäkuun lopulla alla olevan linkin nettisivuille ja ilmoittautuminen ryhmiin alkaa elokuussa.

Lue lisää Kempele opiston tarjonnasta.

  • Kempeleläiset voivat osallistua Oulun kaupungin ja oululaisten seurojen järjestämiin soveltavan liikunnanryhmiin.
  • Tarjolla mm. soveltavaa jääkiekkoa, salibandya ja sulkapalloa. 
  • Ajantasaiset tiedot ryhmistä löytyvät Oulun kaupungin sivuilta. Lue lisää Oulun soveltavan  liikunnan tarjonnasta

Lisätietoa

Yhteystiedot

Erityisliikunnan koordinaattori
Juha Vuoti
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 040 570 4711