Kempele-sopimus

Koristeellinen kuva, joka kertaa vision ja pämäärien otsikot

Visio
 

Rohkea edelläkävijä - turvallinen kasvukunta

Kempele kuuluu eturivin kasvu- ja elinvoimakuntien joukkoon Suomessa. Nojaamme taloudelliseen ja toiminnalliseen itsenäisyyteen. Annamme asukkaillemme turvallisen ympäristön elää arkea ja toteuttaa unelmia, sekä yrityksille otollisen maaperän sijoittua, kasvaa ja kehittyä.

Kuuntelemme ja osallistamme asukkaita. Toimimme rohkeasti ja luomme uutta. Toimintaamme kannattelevat keskinäinen luottamus, halu ja kyky tehdä yhteistyötä sekä usko tulevaisuuteen.

Hyvä kasvaa Kempeleessä!
 

Rohkeus

  • Olemme luovia ja kokeilemme uusia toimintamalleja
  • Kannustamme uudistumaan, kouluttautumaan ja kehittämään itseään
  • Hyödynnämme etämahdollisuuksia ja teknologisia ratkaisuja käytännön työssä
  • Viestimme toiminnastamme säännöllisesti, laaja-alaisesti ja monikanavaisesti
  • Tavoittelemme ja ilmennämme kunnan elinvoimaa laajasti läpi kunnan eri toimintojen

Turvallisuus

  • Toimintamme vahvistaa psyykkistä, fyysistä, henkistä ja sosiaalista hyvinvointia, terveyttä ja turvallisuutta
  • Toimintaamme ohjaavat yhteiset pelisäännöt ja selkeät toimintamallit
  • Päätöksentekomme on avointa, johdonmukaista ja tasapuolista
  • Kempeleessä on turvallista kasvaa, elää, asua ja yrittää

 

Vastuullisuus

  • Kannamme vastuumme ja kannustamme jokaista vastuun ottamiseen
  • Toimimme ja kehitämme kuntaa kestävän kehityksen mukaisesti turvaten nykyisille ja tuleville kempeleläisille hyvät elämisen edellytykset
  • Otamme kaikessa valmistelussa huomioon päätösten sosiaaliset, taloudelliset ja kulttuuri- sekä ympäristövaikutukset
  • Vaalimme ja edistämme tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta, keskinäistä kunnioitusta ja luottamusta
  • Kannamme erityistä vastuuta lasten, nuorten ja ikäihmisten hyvinvoinnista


Yhteisöllisyys

  • Uskomme kumppanuuteen, yhdessä tekemisen voimaan ja positiiviseen ilmapiirin
  • Olemme aktiivisesti mukana verkostoissa ja sidosryhmätyössä
  • Kuuntelemme ja osallistamme henkilöstöä sekä kuntalaisia arjen kehittämistyössä
  • Tuemme ja edistämme avoimuutta sekä demokraattisia vaikutusmahdollisuuksia
  • Sitoudumme yhdessä tekemiimme päätöksiin ja edistämme niitä
  • Teemme innostavaa ja avointa yhteistyötä eri toimijoiden kanssa

Päämäärät ja mittarit 

Kempeleen kunnan päämäärät ovat: "kestävästi kasvava", "hyvinvoiva ja aktivoiva", "Kasvua ja oppimista tukeva" sekä "vakaa ja palveleva"

Kempele on ympäristöstään huolehtiva vahva kasvukunta

  • Väestönmuutos, kpl/%
  • Hiilidioksidipäästöt / asukas
  • Viisaan työmatkaliikkumisen ohjelman toteutuminen

Yrityskanta vahvistuu ja matkailun merkitys kasvaa

  • Uudet perustetut yritykset, kpl
  • Luovutetut yritystontit, kpl
  • Yhteisöverotulojen kehitys
  • Yöpymiset Kempeleessä (kpl), majoituskapasiteetin käyttöaste %

Tonttitarjonta on monipuolista ja palvelut kestävät väestökasvun

  • Yritystonttivaranto, kpl
  • Asuntotonttivaranto, kpl
  • Luovutetut asuntotontit ja valmistuneet asunnot tyyppittäin eriteltynä, kpl

Maankäytön, rakentamisen ja liikenteen ratkaisut tukevat kestävää kehitystä

  • Asunto-ohjelman toteutuminen
  • Maapoliittisen ohjelman toteutuminen
  • Kunnan omistaman maan luovutus rakennettavaksi (%:n osuus)
  • Liikenneväylien kehittäminen, kevyenliikenteen eteneminen
  • Julkisen ja linja-autoliikenteen matkustajamäärät / vuosi

Työllisyystilanne paranee ja kuntalaisten hyvinvointi lisääntyy

  • Hyvinvointisuunnitelman toteutuminen
  • Työttömyysprosentti

Yhteistyö sidosryhmien kanssa on toimivaa ja kuntalaisten osallisuus aktiivista

  • Yhteisöllisyysohjelman toteutuminen
  • Tapahtumat ja kävijämäärät

Historiaa ja perinteitä vaalitaan

  • Perinnetoimikunnan kokoontumiset ja toteutetut toimenpiteet

Sähköisiä ratkaisuja ja palveluja kehitetään, ja tietoturvasta huolehditaan

  • Uudet käyttöönotetut tai kehittyneet sähköiset palvelut
  • Tietotilinpäätös

Kasvu- ja oppimisympäristöt kehittyvät

  • Tieto- ja viestintäteknologialaitteet oppilasta/lapsiryhmää kohden
  • Varhaiskasvatus- ja oppimisympäristöihin kohdistuvat investoinnit vuodessa
  • Palveluverkosuunnitelman laatiminen ja sen toteutuminen

Lapsikeskeisen hyvän kasvun ja elinikäisen oppimisen edellytykset vahvistuvat

  • Hyvän kasvun ohjelman toteutuminen
  • Lapsivaikutusten arvioinnin toimintamallin käyttöönoton edistyminen
  • Unicefin lapsiystävällinen kunta -toimintamallin edistyminen
  • Kempele-opiston tunti- ja oppilasmäärät
  • Kirjaston kävijämäärä ja lainamäärä / asukas

Yhteistyöverkostot laajenevat

  • Toimintasuunnitelman laatiminen varhaiskasvatuksen, esiopetuksen ja perusopetuksen kehittämiseksi sekä suunnitelman vuotuinen arviointi
  • Toteutuneet yhteistyömuodot

Talous on tasapainossa ja henkilöstö voi hyvin

  • Tilikauden tulos
  • Laina- ja vuokravastuut (€ / asukas)
  • Henkilöstökertomus

Viestintä on aktiivista ja vuorovaikutteista

  • Kunnan näkyvyys eri medioissa
  • Käytössä olevat viestintäkanavat

Konsernin yhtiöiden omistajaohjaus toimii ja yhtiöiden toiminta kannattavaa

  • Omistajaedustus tytäryhtiöissä ja osallistuminen ohjaamiseen

Toimintatapamme

Edistämme toiminnallamme keskinäistä yhteistyötä ja kuntien välistä vuorovaikutusta. Olemme aktiivisia toimijoita sekä valtakunnallisissa että alueellisissa yhteistyöelimissä ja huomioimme vaikuttaessamme kunnan edun.

  • Sitoudumme seuraaviin yhteistyötä tukeviin tavoitteisiin:
    • kunnioitamme ja arvostamme toisiamme
    • sitoudumme yhdessä tehtyihin päätöksiin
    • toimimme hyvien käytöstapojen mukaisesti
    • vaalimme yhdessä tekemisen meininkiä ja positiivista ilmapiiriä
  • Edistämme toiminnallamme keskinäistä yhteistyötä ja kuntien välistä vuorovaikutusta. Olemme aktiivisia toimijoita sekä valtakunnallisissa että alueellisissa yhteistyöelimissä, ja huomioimme vaikuttaessamme kunnan edun.

Seuranta

  • Kempele-sopimus toimii perustana talousarviotavoitteille ja sen toteutumisen arviointia tehdään talousarvion, osavuosikatsausten ja tilinpäätöksen yhteydessä.
  • Kempele-sopimusta voidaan tarkistaa tarpeen mukaan valtuustokauden aikana.

 

Koristeellinen kuva, joka kertaa kunnan toimintakulttuurin periaatteita: kohtelen kaikkia kunnioituksella, puhun arvostavasti, sometan sopuisasti ja toimin vastuullisesti.

Lisätietoa

Etsitkö näitä?

Kempele-sopimuksen dokumentit