Kaavoituskatsaus 2022
Kunnan tulee maankäyttö- ja rakennuslain (MRL § 7) mukaan laatia vähintään kerran vuodessa katsaus kunnassa ja maakunnan liitossa vireillä olevista ja lähiaikoina vireille tulevista kaava-asioista, jotka eivät ole merkitykseltään vähäisiä. Kempeleen kunnanhallitus hyväksyi katsauksen sisällön 12.9.2022 § 265. Kaavoituskatsaus kertoo asukkaille heidän ympäristössään tapahtuvien muutossuunnitelmien lähtökohdista, sisällöstä, aikatauluista ja vaikutusmahdollisuuksista. Kaavoituskatsaus on osa vuoropuhelua, jota kunta käy kaavoituksen eri vaiheissa kuntalaisten, maanomistajien sekä muiden osallisten ja yhteistyötahojen kanssa. Työn alla olevista kaavoista ja niiden virallisista kuulemisista tiedotetaan lisäksi erikseen kuntatiedotteessa, sanomalehdissä, kunnan virallisella ilmoitustaululla ja nettisivuilla. Kempeleen tonttitarjonnan tilanne löytyy nettisivuilta kohdasta Tonttipörssi.
Kaavoituskatsaus 2022, kuntatiedotteessa 5.10.2022 ilmestynyt (pdf)
Lisätietoa
Yhteydenotto
Kaavoitus neuvoo kuntalaisia ja viranomaisia asema- ja yleiskaavojen tulkintaan ja kaavahankkeisiin liittyvissä asioissa.
Tonttijaonmuutosten, kaavasta poikkeamisten ja suunnittelutarveratkaisujen osalta palvelemme Lupapisteessä. Suosittelemme ottamaan yhteyttä kaavoitukseen ennen hakemuksen jättämistä.
Olemme tavoitettavissa pääasiassa arkisin klo 9-16.
Yhteydenotot sähköpostitse kaavoitus@kempele.fi tai puhelimitse: Tekniset palvelut
Linkit
Valtioneuvosto / VAT
Valtakunnalliset alueidenkäyttötavoitteet
Maankäyttö- ja rakennuslaki
Maankäyttö- ja rakennuslaki
Maankäyttö- ja rakennusasetus
MRL uudistus
Maakuntaliitto / P-P mkk
Maakuntakaavoitus, Pohjois-Pohjanmaa
Kaupunkiseutuyhteistyö
Oulun seudun yleiskaava 2020
MALPE-sopimus 2016-2019
Oulun kaupunkiseudun rakennemalli 2040
Kempeleen kunta
Suunnitelmapankki