Ylikylän koulun ja kodin yhteistyösopimus

Ylikylän koulun ja kodin yhteistyösopimus vuodesta 1997

Ylikylän koulun tehtävänä on luoda lapselle turvalliset olosuhteet, joissa hän viihtyy ja oppii elämän tärkeät aakkoset. Koulusta saamillaan eväillä oppilas oppii kunnioittamaan elämää, toisia ihmisiä yksilöinä ja vanhempia ihmisiä. Astuessaan elämään oppilas kykenee kestämään muutoksia ja vastoinkäymisiä sekä kantamaan vastuuta.

Tämän toteutuminen vaatii meiltä kaikilta – perheiltä sekä lasten ja nuorten kanssa työskenteleviltä – yhteistyötä ja yhdessä välittämistä.

Aikuiset eivät voi torjua kaikkia lapsiamme kohtaavia uhkatekijöitä, mutta yhdessä voimme kuitenkin yrittää vaikuttaa asioihin, jotka vaarantavat lastemme terveyttä ja tulevaisuutta. Kodin ja koulun yhteistyösopimuksen tarkoitus on ennaltaehkäistä mahdollisia ongelmia puuttumalla asioiden kulkuun riittävän ajoissa. Aikuisen läsnäolo sekä ohjaava, rajoja asettava tuki on tärkeää. Sosiaalinen kontrolli lisää lasten turvallisuutta ja motivoi yhdessä sovittujen sääntöjen noudattamiseen.

Kasvatuksen perusedellytys on, että kaikki kasvattajat sitoutuvat yhteisiin sopimuksiin. Yhdessä välittämistä on valvoa pelisääntöjen noudattamista ja puuttua pieniltäkin tuntuviin rikkeisiin.

Kodin ja koulun yhteistyösopimus on tukena silloin, kun joku epäilee, tietää tai näkee lapsen esimerkiksi käyttäytyvän huonosti, kiusaavan toista, pinnaavan koulusta, varastavan, tekevän ilkivaltaa, käyttävän päihteitä tai tekevän jotakin, mikä on rikollista tai lapsen terveyttä tai tulevaisuutta vaarantavaa.

Haluamme, että meihin vanhempiin otetaan suoraan yhteyttä lastamme koskevissa asioissa. Meidän vanhempien voi olla vaikea uskoa tai hyväksyä, että lapsemme toimii jollakin yllä mainituista tavoista. Lupaamme kuitenkin ottaa koulun yhteydenoton vastaan apuna, emme syytöksenä. Allekirjoittamamme sopimus on voimassa aikana, jona lapsemme käy/käyvät Ylikylän yhtenäiskoulua. Olemme keskustelleet sopimuksen sisällöstä lapsemme/lapsiemme kanssa.

Lisätietoa

Ajankohtaista

Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Wilma-tunnukset

Wilma-tunnuksia käytetään kodin ja koulun yhteydenpidossa koko perusopetuksen ajan. Tunnuksia käytetään jo kevään aikana aamu- ja iltapäivätoimintaan hakemisessa ja muussa tiedottamisessa.

Jos huoltaja ei ole saanut Wilma-tunnuksia, otathan yhteyttä koulun kansliaan.

· Ketolanperän koulu 040 671 3389

· Kirkonkylän koulu 050 316 9598

· Linnakankaan koulu 050 316 9488

· Santamäen koulu 040 586 8252

· Ylikylän koulu 050 316 9584

Yhteystiedot

Perusopetuksen yhteystiedot löydät koulujen omilta sivuilta.