Oppimisen tuki ja oppilashuolto

OPPIMISEN TUKI

Perusopetuslain mukaan oppilaalla on oikeus saada opetussuunnitelman mukaisen opetuksen ohella oppilaanohjausta ja riittävää oppimisen ja koulunkäynnin tukea koko perusopetuksen ajan.

Oppilas saattaa tarvita oppimisessa ja koulunkäynnissä tukea tilapäisesti tai pitempiaikaisesti. Tuen tarve voi vaihdella vähäisestä vahvempaan tai oppilas voi tarvita monenlaista tukea yhtä aikaa. Koulun antama tuki riippuu vaikeuksien laadusta ja laajuudesta. Mitä aikaisemmin oppilas saa tukea, sitä paremmin vältetään vaikeuksien lisääntyminen ja kasautuminen.

Tuen tasot ja tukimuodot

Tuen tarpeen varhaiseksi havaitsemiseksi oppilaan tilannetta tulee seurata ja aloittaa tuen antaminen heti, kun siihen ilmenee tarvetta. Yhteistyö oppilaan ja huoltajan kanssa on tärkeää sekä tarpeiden selvittämisen että tuen suunnittelun ja onnistuneen toteuttamisen kannalta. Oppilaan saaman tuen tulee olla joustavaa, pitkäjänteisesti suunniteltua ja tuen tarpeen mukaan muuttuvaa. Tukimuotoja käytetään sekä yksittäin että yhdessä toisiaan täydentävinä. Tukea annetaan niin kauan ja sen tasoisena kuin se on tarpeellista.

Oppimisen ja koulunkäynnin tuen kolme tasoa ovat yleinen, tehostettu ja erityinen tuki. Näistä oppilas voi saada kerrallaan vain yhden tasoista tukea. Tukimuotoja ovat esimerkiksi tukiopetus, osa-aikainen erityisopetus, koulunkäyntiohjaajan tai oppilashuollon tuki. Lisäksi oppilas voi saada perusopetuslaissa säädetyn oppimisen ja koulunkäynnin tuen rinnalla oppilas- ja opiskelijahuoltolaissa säädettyä yksilökohtaista oppilashuoltoa.

Ylikylän koululla tuen perustana on inkluusio, joustavat ryhmittelyt ja luokkaparityöskentely. Ensisijainen tavoitteemme on toimia kaikessa ennakoivan varhaisen tuen periaatteilla ja tuoda tuki oppilaan luokkaan. Oppilaan positiivisen minäkuvan ja minäpystyvyyden vahvistaminen onnistumisen kokemusten kautta vaikuttavat koulussa viihtymiseen ja oppimismotivaatioon.

OPPILASHUOLTO

Oppilashuollon tavoitteena on oppilaiden oppimisen ja koulunkäynnin kokonaisvaltainen moniammatillinen tukeminen. Oppilashuoltoon kuuluu opetushenkilöstön lisäksi koulukuraattori, koulupsykologi ja kouluterveydenhuollon palvelut. Oppilashuoltoa toteutetaan yhteistyössä oppilaan ja hänen huoltajansa kanssa ottaen huomioon oppilaan ikä ja edellytykset. Tarvittaessa yhteistyötä tehdään myös muiden toimijoiden kanssa. Kouluyhteisön tai oppilaiden hyvinvoinnissa havaittuihin huolenaiheisiin etsitään ratkaisuja yhteistyöllä. Koulun oppilashuoltotyön toimintasuunnitelmaan 2022-2023 pääset tutustumaan tästä sekä viralliseen oppilashuoltosuunnitelmaan tästä linkistä.

Oppilashuollon vastuuhenkilöt:

Marjo Kangas p. 050-4636 636
Jussi Näykki p. 050 -3163 802

Lisätietoa

Ajankohtaista

Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Wilma-tunnukset

Wilma-tunnuksia käytetään kodin ja koulun yhteydenpidossa koko perusopetuksen ajan. Tunnuksia käytetään jo kevään aikana aamu- ja iltapäivätoimintaan hakemisessa ja muussa tiedottamisessa.

Jos huoltaja ei ole saanut Wilma-tunnuksia, otathan yhteyttä koulun kansliaan.

· Ketolanperän koulu 040 671 3389

· Kirkonkylän koulu 050 316 9598

· Linnakankaan koulu 050 316 9488

· Santamäen koulu 040 586 8252

· Ylikylän koulu 050 316 9584

Yhteystiedot

Perusopetuksen yhteystiedot löydät koulujen omilta sivuilta.