Unesco-koulutoiminta

UNESCO - koulutoiminta

Miksi?

Jotta maailmasta tulisi oikeudenmukainen ja kestävä, tarvitaan sekä globaalikasvatusta että maailmankansalaisuuteen kasvattamista. Nämä tavoitteet ovat myös osa Suomen perusopetuksen opetussuunnitelman tavoitteita. Unesco-kouluverkkoon kuuluvana kouluna meillä on erityinen vastuu tuoda tavoitteita näkyväksi omalla koulullamme ja samalla toimia myös “majakanvaloina” ympäristöömme. Tarjoamme lapsille ja nuorille paremmat lähtökohdat käsitellä ajankohtaisia globaaleja kysymyksiä ja ymmärtää monimutkaistuvaa maailmaa.

Mikä on Unesco-kouluverkosto?

Unesco-verkosto (UNESCO ASPnet – Associated Schools Network) on maailman suurin kouluverkosto. Siihen kuuluu tällä hetkellä 11 500 koulutusalan instituutiota, joiden toimialat vaihtelevat esiopetuksesta opettajankoulutukseen yli 180 maassa. Verkosto aloitti toimintansa vuonna 1953. Suomi on ollut verkostossa mukana vuodesta 1959 ja nykyisin Suomen verkko kattaa seitsemisenkymmentä oppilaitosta alakouluista yliopistojen opettajankoulutuslaitoksiin. Meidän koulumme, Kirkonkylän koulu, hyväksyttiin Unesco-verkostoon vuonna 2002. Toimimme yhteistyössä muiden pohjoisten Unesco-koulujen kanssa Polaris-verkostossa.

Mitä tehdään?

Verkostoon kuuluvat koulut kehittävät ja testaavat innovatiivisia ja osallistavia opetusmenetelmiä tutustuen rauhaan, ihmisoikeuksiin, kestävään kehitykseen, maailmankansalaisuuteen ja kulttuurienväliseen osaamiseen. Unescon mukaiset arvot ja käytänteet ovat osa koulun hankkeita ja toimintakulttuuria. Kirkonkylän koululla Unescon tavoitteita ja teemoja on tuotu vuosien varrella tutuksi monin eri tavoin. Olemme osallistuneet erilaisiin Polaris-koulujen kanssa yhdessä sovittuihin teemapäiviin, joissa on muun muassa tehty kantaa ottavia julisteita, kirjoitettu aforismeja, istutettu rauhanpuita, tuunattu t-paitoja, tutustuttu kulttuuriperintöön tekemällä kekri-pukkeja ja nyt viimeisenä perehdytty Agenda 2030 –tavoitteisiin. Polaris-koulujen hankkeiden puitteissa on järjestetty myös kokonaisia teemaviikkoja, joista esimerkkinä Suomalaisen kulttuurin viikko sekä Rauha kasvaa –teemaviikko. Teemapäivien ja –viikkojen lisäksi eri ikäisille oppilaille on pidetty vuosittain toiminnallisia Unesco-tunteja ja koulullamme tarjotaan myös valinnaisaineena “kansainvälisyyttä ja englantia”, jonka puitteissa oppilaat perehtyvät syvemmin eri Unescon aihepiireihin.

Lisätietoja:

https://www.oph.fi/fi/opettajat-ja-kasvattajat/unesco-koulut-unesco-aspnet
http://kohtivuotta2030.blogspot.com/p/suomen-unesco-koulut.html

Lisätietoa

Ajankohtaista

Ajankohtaista varhaiskasvatuksessa ja perusopetuksessa

Wilma-tunnukset

Wilma-tunnuksia käytetään kodin ja koulun yhteydenpidossa koko perusopetuksen ajan. Tunnuksia käytetään jo kevään aikana aamu- ja iltapäivätoimintaan hakemisessa ja muussa tiedottamisessa.

Jos huoltaja ei ole saanut Wilma-tunnuksia, otathan yhteyttä koulun kansliaan.

· Ketolanperän koulu 040 671 3389

· Kirkonkylän koulu 050 316 9598

· Linnakankaan koulu 050 316 9488

· Santamäen koulu 040 586 8252

· Ylikylän koulu 050 316 9584

Yhteystiedot

Perusopetuksen yhteystiedot löydät koulujen omilta sivuilta.