Lehto Group Oyj

Yrittäjien tarinat

Lehto Groupilla asiakas on aina oikeassa

Moni Kempeleeseen tulija on moottoritien rampin kohdalla havainnut komean Lehto Group -kyltin korkean rakennuksen katolla. Liiketoimintajohtaja Asko Myllymäki listaa rakennus- ja kiinteistöalalla toimivan Lehto Group Oyj:n tuoreita projekteja (Ideapark Oulu, Hesburger Kempele) samalla kun kertoo konsernin toiminnasta. Lehto Groupin kahdeksasta tytäryhtiöstä monille tunnetuin on Rakennusliike Lehto Oy.

Lehto Group -konsernin pääkonttori muutti Ruukista Kempeleeseen neljä vuotta sitten. Yrityksen suurin liiketoiminta-alue on liike- ja toimitilarakentaminen ja sen toiminta kattaa laajasti koko Suomen työllistäen noin 400 henkilöä. Liikerakennusten lisäksi Lehto Groupin tytäryhtiöt rakentavat esimerkiksi kerros- ja rivitaloja sekä hoiva- ja päiväkoteja. Myös erilaiset remontit ja saneeraukset löytyvät osaamislistalta. Yritys listautui Helsingin pörssiin keväällä 2016.

Konsernin pääkonttori sijaitsee kauppakeskus Zeppelinin lähistöllä Zatelliitin yritysalueella, jonka monipuoliset palvelut tekevät työnteosta sujuvaa. Myllymäen mukaan Kempele on tavoitettavissa tehokkaasti teitä pitkin: Vartissa ehtii hyvin joko lentokentälle tai Oulun keskustaan. Myös moottoritien läheisyys on paikan valttikortti.

Lähitulevaisuudessa Zatelliitin liikenneyhteyksiä parannetaan entisestään, kun uusi ramppi moottoritielle rakennetaan. Alueen läheisyyteen avataan myös henkilöliikenteen rautatieasema.

Talousohjattua rakentamista

Lehto Groupin menestys perustuu sen toiminnan asiakaslähtöisyyteen. Myllymäen mukaan he eivät seuraa tiivisti kilpailijoidensa toimintaa. Hän kuitenkin arvioi, että muut alan yritykset ajattelevat ensisijassa projektejaan enemmän rakennuksen näkökulmasta. Lehdon näkökulma painottuu sen sijaan asiakkaan toiveiden täyttämiseen.

Lehto Group toteuttaa talousohjattua rakentamista, jossa ideaalinen rakennusprosessi koostuu erilaisten komponenttien kiinnittämisestä toisiinsa. Myllymäki huomauttaa, että komponentti-ajattelu ei tarkoita yksitoikkoisuutta tai samaa toistavaa rakentamista. Lehdon rakennukset suunnittelee aina arkkitehti ja viime kädessä päätökset ulkoasusta tekee asiakas. Valmiiden elementtien hyödyntäminen rakentamisessa vaikuttaa selkeästi kustannuksiin.

”Myös omakotitalojen rakentamisessa pitäisi siirtyä käyttämään enemmän valmiita komponentteja. Näin talon rakentaminen ei aina tarkoittaisi perheelle lainanmaksua kymmeniksi vuosiksi eteenpäin”, Myllymäki toteaa.

Lehto Group Oyj:n kotisivu

Lisätietoa Zatelliitin yritysalueesta