Häiriötiedote

Täältä löydät koronaepidemiaan liittyviä Kempeleen kunnan tiedotteita.

Korona-avustus yksinyrittäjälle

Hallitus on linjannut 8.4.2020 kehysriihessään, että kuntien kautta kohdennetaan 250 milj. euron tuki yksinyrittäjille. Avustuksen tarkoituksena on vakauttaa koronaepidemian aiheuttamaa häiriötilannetta yrityksissä.

Mistä haetaan:

Kunnasta, jossa yritys on kirjoilla. Hae Kempeleen kunnalta tukea tämän linkin kautta. Hakulinkki on avattu 9.4.2020. Avustuksen maksatuksia on alettu tekemään 16.4.2020.

Mihin kustannuksiin: 

16.3. - 31.8.2020 aikavälillä tulleisiin/tuleviin yritystoiminnan kustannuksiin. Kiinteät ja muuttuvat yritystoiminnan kustannukset. Tämä tuki ei kohdistu yrittäjän palkkaan, eikä vaikuta työttömyysetuuden saamiseen. 

Kuka voi hakea:

Päätoiminen yksinyrittäjä, jonka liiketoiminta on häiriintynyt koronaepidemian johdosta ja aiheuttanyt vähintään 30 % liikevaihdon laskun. Yritystoiminta on kannattavaa ja yrittäjä työskentelee yksin. Kaikki toimintamuodot ml. kevytyrittäjyys käyvät tähän. Vuoden 2019/viimeisin tilinpäätös tai veroilmoitus tai ennakkoveroilmoitus on liitettävä mukaan, joiden perusteella kannattavuus todetaan. Jos yritystoiminta on uutta, päätoimiseksi yrittäjäksi luetaan 20 000 euron vuosituloon yltävä yritys (jaettuna jo toimituille kuukausille). Tuki voidaan periä takaisin, jos sitä on väärinkäytetty tai haettu väärin perustein.

Hakemukset käsitellään saapumisjärjestyksessä.

Jos yrittäjällä on useampi yritys, hän voi saada avustusta vain yhteen yritykseen. Tuki on kertaluonteinen.  

Paljonko tuki on:

2000 euroa. Avustus on de minimis -tukea kokonaisuudessaan. Elinkeinotulon verottamisesta annetun lain 4 §:n mukaan veronalaisia elinkeinotuloja ovat elinkeinotoiminnassa rahana tai rahanarvoisena etuutena saadut tulot. Koska kyseessä olevia tukia/avustuksia ei ole erikseen säädetty verovapaiksi, nämä ovat yritykselle veronalaista tuloa. Kyseiset tulot ovat yritystoiminnasta saatavaa tuloa, joka on kirjattava kirjanpitoon tulona.

Katso esitys yksinyrittäjien infosta 9.4.2020

Yksinyrittäjä voi hakea lisäksi työttömyysturvaa

Yrittäjän on mahdollista hakea lisäksi työttömyysturvaa. Ilmoittaudu ensin TE-palveluihin työttömäksi työnhakijaksi ja hae sen jälkeen tukea Kelalta. 

Tilaa yritysuutiskirjeemme tämän linkin kautta ja pysyt mukana kaikessa viestinnässä.

Lisätietoja:

elinkeinojohtaja Miia Marjanen, p. 050 3169701, miia.marjanen(at)kempele.fi

elinkeinokoordinaattori Soile Pitkänen, p. 040 6267271, soile.pitkanen(at)kempele.fi

Varaa aika yritysneuvojille (puhelu tai videoneuvottelu) tästä.

Yhteystiedot

Miia Marjanen, elinkeinojohtaja
p. 050 316 9701
yritysneuvonta, yritystontit ja -toimitilat, kehityshankkeet

Soile Pitkänen, elinkeinokoordinaattori
p. 040 626 7271
matkailu, verkkokauppa ja luovat alat

Varaa aika yritysneuvojan kalenterista.

etunimi.sukunimi@kempele.fi