Kasvatus ja vanhemmuus

Lapsen saaminen on yksi elämän suurimmista muutostilanteista. Elämä muuttuu merkittävällä tavalla, kun tulemme vanhemmiksi. ​

Vanhemmaksi tulemiseen liittyy usein paljon odotuksia, toiveita ja pelkoja. Ihminen saattaa pohtia, selviydynkö raskaudesta tai synnytyksestä, voinko sitoutua lapsen kasvatukseen, onko minulla riittäviä voimavaroja vanhemmuuteen, osaanko hoitaa lasta tai pärjäämmekö kumppanini kanssa. Riittävän hyvälle vanhemmuudelle ei ole tyhjentävää määritelmää. Tärkeintä vanhemmuudessa on rakkauden osoittaminen, rajojen asettaminen ja huolenpito. ​

Riittävän hyvän vanhemman muistilista: ​

  • Lapsi saa huolenpitoa, rajoja, ymmärrystä ja hellyyttä. ​
  • Vanhempi on kiinnostunut lapsesta ja viettää tämän kanssa yhteistä aikaa. ​
  • Vanhempi tunnistaa omia vahvuuksia ja heikkouksia. Hän on valmis muuttamaan toimintatapojaan tarvittaessa ja uskaltaa pyytää apua. ​
  • Vanhempi pitää hyvää huolta omista voimavaroistaan. ​
  • Vanhempi huolehtii, että lapsella ja itsellään on ainakin joitain vastavuoroisia sosiaalisia suhteita, sillä tarvitsemme myös muita ihmisiä.

Neuvolan perhetyöntekijä tarjoaa varhaista tukea lasta odottaville ja alle kouluikäisten lasten perheille matalalla kynnyksellä. Varhaiskasvatuksen perheohjaus tarjoaa varhaiskasvatuksen asiakasperheille tukea arjen sujumiseen, vanhemmuuden, lasten kasvatuksen ja parisuhteen haasteisiin. Perheneuvola palvelee kempeleläisiä lapsiperheitä vanhemmuuteen ja lasten psyykkiseen kehitykseen liittyvissä kysymyksissä sekä perheen vuorovaikutusongelmissa. Perheneuvolapalvelut on tarkoitettu perheille, joissa on alle 18-vuotiaita lapsia tai nuoria.

Vanhemmuuteen on saatavilla tukea myös verkosta:

Vanhempainnetti (Mannerheimin lastensuojeluliitto)

Vanhemmat (Väestöliitto)

Vanhempien Akatemia (Nuorten Ystävät)

Vanhemmuuden tuen reseptikirja

Isä ja tytär