Raskausaika

Lapsen odotus on suurten muutosten aikaa. Fyysisten muutosten ohella raskausaika tuo mukanaan psyykkisiä myllerryksiä koko perheelle. Yleensä muutokset ovat odotettuja ja ihania asioita, mutta joskus ajatus lapsesta saattaa aluksi tuntua ristiriitaiselta. Mahdolliset raskausongelmat ja tuleva synnytys voivat myös pelottaa raskaana olevaa naista ja hänen kumppaniaan. Kaikki raskauden mukanaan tuomat muutokset ovat jokaisen odottavan kohdalla yksilöllisiä. Siinä missä toinen odottaja on koko raskausajan elämänsä kunnossa, saattaa toisella olla runsaasti erilaisia vaivoja. Raskauden aikana tulevilla vanhemmilla ja koko perheellä on aikaa valmistautua vauvan syntymään. Tulevilla vanhemmilla (ja sisaruksilla) on jo raskausaikana kohtuvauvaan kohdistuvia tunteita, ajatuksia ja toiveita, joista on hyvä keskustella terveydenhoitajan kanssa.

Raskausaikana ja synnytyksen jälkeen perheen mielessä voi herätä monenlaisia kysymyksiä, kuten esimerkiksi:

  • miten äitiysneuvola toimii ja mitä siellä tapahtuu?
  • miten huolehtia omasta ja vauvan hyvinvoinnista raskauden aikana?
  • miten tukea kumppania raskauden aikana?
  • miten suhtautua ymmärtävästi ja kannustavasti omaan tai kumppanin muuttuvaan kehoon ja erilaisiin mielialoihin?
  • mitä synnytyksessä tapahtuu?
  • mistä saamme tarvittaessa apua ja neuvoja?

​Oman lapsen syntymä on aina vanhemmille ainutlaatuinen, liikuttava ja herkkä kokemus. Synnytyskokemus ja sen muistot saattavat vaikuttaa vahvasti erityisesti synnyttävän äidin elämään pitkään synnytyksen jälkeenkin. ​

Synnytyksen kulkua on koskaan mahdotonta tietää ennalta, mutta siihen voi valmistautua ja sitä varten voi harjoitella. On todennäköistä, että synnytyksestä tulee helpompi ja mahdollisesti myös lyhyempi, kun odottava äiti ja synnytyskumppani tietävät mitkä tekijät sitä edistävät.

Vauvan jalat

 

Lisätietoa