Maskisuosituksiin tarkennuksia

ke 6. lokakuuta 2021 10.30.00

Kempeleessä on todettu epidemian aikana toistaiseksi yht. 309 varmennettua koronavirustartuntaa. Viimeisten viikkojen aikana kunnassa on todettu vain yksittäisiä tartuntoja. Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen epidemiatilannetta tiistaina 5. lokakuuta. Ryhmä linjasi, että Pohjois-Pohjanmaa on edelleen epidemian perustasolla. Koronatartuntoja todetaan jonkin verran, mutta tartuntojen lähteet ovat hyvin tiedossa ja sairaalahoidon tarve on säilynyt alueella toistaiseksi vähäisenä. Maskisuositukseen linjattiin pieniä tarkennuksia.

Maskisuositus

  • Käytä maskia oman harkintasi mukaan. Maskia on hyvä käyttää etenkin, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa ja liikut ruuhkaisissa sisätiloissa.
  • Käytä maskia julkisessa liikenteessä, varsinkin ruuhkatilanteissa
  • Käytä maskia, jos olet hakeutumassa koronavirustestiin (matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista)
  • Sosiaali- ja terveysalan työntekijöille maskien käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai asiakkaisiin. Vierailijoille ja potilaille maskien käyttöä suositellaan edelleen, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan.

 

Etätyösuositus

  • Työntekijät työskentelevät kunnan normaalin etätyöohjeistuksen mukaisesti.
  • Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 15.10.2021.

 

Kempeleen kunnan eri palveluyksiköt viestivät uusista koronatoimista ja niiden vaikutuksista palvelujen järjestämiseen yksityiskohtaisemmin kuntalaisille, sidosryhmille ja muille toimijoille eri tiedotuskanavia hyödyntäen.

Lisätietolinkkejä:

oyskorona.fi/

www.thl.fi

https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/tietoa-koronaepidemiaan-liittyvista-toimenpiteista.html