Koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa (päivitetty 22.12.2021)
ke 22. joulukuuta 2021 15.43.00
Koronatoimenpiteet kiristyvät lähiviikoiksi. Hallitus on neuvotellut tiistaina 21. joulukuuta koronatilanteesta ja linjannut uusista rajoituksista ja muista tarvittavista toimenpiteistä. Rokotuskattavuuden noston lisäksi tarvitaan sekä valtakunnallisia että alueellisia tehokkaasti lähikontakteja rajoittavia toimia, joilla epidemian leviämistä voidaan hidastaa. Näin saadaan lisäaikaa kolmansien rokoteannosten antamiselle. Linkki valtioneuvoston tiedotteeseen: https://valtioneuvosto.fi/-/10616/hallitukselta-linjauksia-uusista-koronarajoituksista-rokotukset-edelleen-avain-epidemian-hallintaan
Myös Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on tehnyt kaksi uutta koronapäätöstä Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueelle. Määräys kieltää kokonaan kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset. Lisäksi suljetaan asiakas- ja yleisötilat yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia. Määräykset ovat voimassa ajalla 23.12.2021-31.12.2021. Linkki AVIn tiedotteeseen: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69928479
Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL ovat päivittäneet suosituksensa opetuksen ja koulutuksen järjestäjille: https://okm.fi/-/paivitetyt-suositukset-varhaiskasvatukseen-opetukseen-ja-koulutukseen-koronaepidemian-ehkaisemiseksi
Ohessa valtioneuvoston ja AVIn päätösten mukaisesti päivitetyt koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa. Yksiköt tiedottavat rajoitusten vaikutuksista niiden toimintaan tarkemmin.
Koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa (päivitetty 22.12.2021)
Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)
- julkisissa sisätiloissa
- matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy liikkua kodin ulkopuolella.
- joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.
- varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöille sekä neljännen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille.
- laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, potilaille ja vierailijoille.
Etätyösuositus
- Etätyötä suositellaan tekemään toistaiseksi kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on mahdollista
Etäkokoussuositus
- Kokoonnutaan pääosin etäyhteyksin työpaikkojen, luottamushenkilötoiminnan ja vapaa-ajan kokouksiin.
Yleisötapahtumat/tilaisuudet (AVI)
- Aluehallintovirasto kieltää tartuntatautilain 58 §:n 1 momentin nojalla kokonaan Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla kaikki sisä- ja ulkotiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset.
- Määräys on voimassa ajalla 23.12.2021-31.12.2021. Tämän päätöksen mukaisten rajoitusten sijasta ei ole mahdollista ottaa käyttöön tartuntatautilain 58 i §:n mukaista EU:n digitaalista koronatodistusta.
- AVIn tiedote 22.12.2021: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69928479
- Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi
Tilojen väliaikainen sulkeminen asiakkailta ja osallistujilta (AVI)
- Aluehallintovirasto määrää tartuntatautilain 58 g §:n 1 momentin nojalla kaikki Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kuntien alueilla sijaitsevat tartuntatautilain 58 g §:n 4 momentin kohdissa 1, 2, 3, 4 ja 6 tarkoitetut yleisölle avoimet tai rajatun asiakas- tai osallistujapiirin oleskeluun tarkoitetut asiakas-, osallistuja- ja odotustilat suljettaviksi asiakkailta ja osallistujilta siltä osin, kuin niitä käytetään 58 g §:n 4 momentissa tarkoitettuun toimintaan. Määräys koskee seuraavia tiloja:
- joukkueurheiluun, ryhmäliikuntaan, kontaktilajien harrastamiseen ja muuhun vastaavaan urheiluun tai liikuntaan käytettävät sisätilat sekä kuntosalit ja muut vastaavat sisäliikuntatilat
- yleiset saunat sekä uimahallien, maauimaloiden ja kylpylöiden allastilat sekä niiden välittömässä yhteydessä olevat pukuhuonetilat;
- tanssipaikat sekä kuorolaulutoimintaan, harrastajateatteriin tai muuhun vastaavaan ryhmäharrastustoimintaan käytettävät tilat;
- huvi- ja teemapuistot, tivolit sekä eläintarhojen sisätilat;
- kauppakeskusten yleiset oleskelutilat pois lukien vähittäiskaupan liiketilat ja palvelujen tarjoamiseen käytettävät tilat sekä kulku niihin.
- Edellä mainittuja tiloja voidaan kuitenkin käyttää vuonna 2004 syntyneiden ja sitä nuorempien lasten ohjattuun harrastustoimintaan sekä lakisääteisten palvelujen toteuttamiseen.
- Tämä päätös ei koske ammattiurheilemista eikä yksityis- tai perhe-elämän piiriin kuuluvaa toimintaa.
- Tämä määräys tilojen väliaikaisesta sulkemisesta ei koske sisäleikkipuistoja ja -paikkoja.
- Määräys on voimassa ajalla 23.12.2021-31.12.2021. Tämän päätöksen mukaisten rajoitusten sijasta ei ole mahdollista ottaa käyttöön tartuntatautilain 58 i §:n mukaista EU:n digitaalista koronatodistusta.
- AVIn tiedote 22.12.2021: https://avi.fi/tiedote/-/tiedote/69928479
- Lisätietoa: Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi
Yksityistilaisuudet
- Yksityistilaisuuksia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisesti (<20 henkeä).
- Joulu suositellaan vietettävän lähipiirissä ja mahdollisimman pienimuotoisesti.
Opetustoiminta
- Ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen opetuksen, vapaan sivistystyön, aikuisten perusopetuksen ja aikuisten taiteen perusopetuksen järjestämisessä siirrytään etäopetukseen 16.1.2022 saakka. Suositus ei kuitenkaan koske välttämätöntä lähiopetusta.
- Etäopetussuositus ei koske perusopetusta, ammatillista koulutusta eikä lukiokoulutusta.
- Opetus- ja kulttuuriministeriö ja THL ovat päivittäneet suosituksensa opetuksen ja koulutuksen järjestäjille: https://okm.fi/-/paivitetyt-suositukset-varhaiskasvatukseen-opetukseen-ja-koulutukseen-koronaepidemian-ehkaisemiseksi
Ravitsemusliikkeet
- Ravitsemusliikkeissä koronapassin käyttöä rajataan pe 24.12. alkaen niin, että anniskelu päättyy ravitsemisliikkeissä klo 21 ja aukiolo klo 22.
- Ti 28.12. alkaen anniskelu päättyy klo 17 ja anniskeluravintoloiden aukiolo päättyy klo 18. Ruokaravintoloissa anniskelu päättyy niin ikään klo 17 ja aukiolo sallitaan koronapassilla 18-20.
- Asiakaspaikoista voi anniskeluravintoissa olla käytössä maksimissaan 50% ja ruokaravintoloissa 75% normaalista asiakaspaikkamäärästä. Ravintoloilla on oikeus edellyttää koronapassin käyttöä koko aukiolonsa ajan koko maassa.
Ikääntyneet ja riskiryhmät
- Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen koronavirustartunnalta. Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta.
- Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse. Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.
Koronan antigeeni-kotitestit
- Antigeeni-kotitestit ovat hyvä lisä terveydenhuollossa tehtävien koronatestien rinnalle. Kotitestit soveltuvat niille henkilöille, joilla on hengitysinfektion oireita, kuten kuumetta, nuhaa tai yskää. Jos kotitestistä saa positiivisen testituloksen, tulee se vahvistaa terveydenhuollossa tehtävällä koronatestillä. Huomiota tulee kiinnittää myös siihen, että käyttää nimenomaan antigeenitestiä, eikä esimerkiksi vasta-ainetestiä.
Lisätietolinkkejä:
OYS: oyskorona.fi/
AVI: https://avi.fi/usein-kysytyt-kysymykset
THL: www.thl.fi
Kempele: https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/tietoa-koronaepidemiaan-liittyvista-toimenpiteista.html