Koronatoimenpiteet Kempeleen kunnassa (päivitetty 9.12.2021)

to 9. joulukuuta 2021 14.15.00

Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen tilannekuvaa tiistaina ti 7.12. Ryhmä totesi epidemiatilanteen säilyneen alueella pääosin edellisviikon kaltaisena. Tartuntoja todetaan paljon ja ilmaantuvuus on korkealla, vaikka tartuntamäärien kasvu onkin joulukuun ensimmäiselle viikolle tultaessa hidastunut. Sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä on edelleen korkealla tasolla. Tilanne aiheuttaa kuormitusta sekä erikoissairaanhoitoon että perusterveydenhuoltoon. Pohjois-Pohjanmaalla on otettu tällä ja edeltävällä viikolla useita rajoitustoimia ja suosituksia, joiden vaikutusten odotetaan alkavan näkyä tilanteessa vähitellen.


Maskisuositukset (koskevat yli 12-vuotiaita)
- julkisissa sisätiloissa
- matkalla koronavirustestiin ja ennen testituloksen valmistumista, jos on välttämätön syy
liikkua kodin ulkopuolella.
- joukkoliikenteessä etenkin ruuhka-aikana.
- varhaiskasvatuksessa, peruskouluissa ja toisen asteen oppilaitoksissa työntekijöille
sekä neljännen ja sitä ylempien luokka-asteiden oppilaille.
- laajasti sosiaali- ja terveydenhuollon toimipisteissä henkilökunnalle, potilaille ja
vierailijoille.

Ikääntyneet ja riskiryhmät
- Julkiset ja yksityiset palveluntuottajat noudattavat toiminnassaan tehostettuja
suojaustoimenpiteitä, joilla varmistetaan korkean sairastumisriskin ryhmien suojaaminen
koronavirustartunnalta. Toimenpiteissä noudatetaan THL ja sairaanhoitopiirin ohjeistusta.
- Suositellaan harkitsemaan tarkoin vierailuja ikääntyneiden ja riskiryhmien luokse.
Vieraillessa suositellaan käytettäväksi maskia ja hyvää käsihygieniaa.

Etätyösuositus
- Etätyötä suositellaan tekemään toistaiseksi kaikissa sellaisissa työtehtävissä, joissa se on
mahdollista.

Etäkokoussuositus
- Kokoonnutaan pääosin etäyhteyksin työpaikkojen, luottamushenkilötoiminnan ja vapaa-ajan
kokouksiin.

Yleisötapahtumat/tilaisuudet – koronapassin käyttö laajenee:
- Pohjois-Suomen aluehallintovirasto on päätöksellään kieltänyt 3.12.2021 alkaen
sisätiloissa järjestettävät yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset, joihin osallistuu yli 20
henkilöä (Tartuntatautilaki §58 1.mom.). Lisäksi AVI on päättänyt, että 7.12.2021 alkaen asiakas-
ja yleisötiloista vastaavien toimijoiden on järjestettävä tilojen käyttö siten, että asiakkaiden
ja toimintaan osallistuvien sekä seurueiden lähikontaktin aiheuttamaa koronatartunnan riskiä
voidaan ehkäistä (Tartuntatautilaki §58 d). Rajoitukset ovat voimassa 31.12.2021 asti. Koronapassi
on vaihtoehto rajoituksille laissa määritellyissä tilanteissa.
- Koronapassin tarkastukset alkavat virkistysuimala Zimmarissa. Uimaan pääsee näyttämällä
koronapassia ja kuvallista henkilöllisyystodistusta. Myös Kempelehallilla otetaan koronapassi
käyttöön yli 20 hengen vuoroilla/tapahtumissa. AVI:n ohjeet velvoittavat myös seuroja.
Kempeleen kunnan liikuntapalvelut edellyttävät, että kunnan tiloissa toimivat urheiluseurat
ja muut toimijat noudattavat oma-aloitteisesti Pohjois-Suomen aluehallintoviraston (AVI) ohjeita.
Koronapassia ei vaadita alle 16-vuotiailta. Koronapassin edellytyksenä on joko saatu rokotesuoja,
72 tunnin sisällä saatu negatiivinen koronatesti tai todistus sairastetusta koronataudista.
Kehotamme lataamaan tai tulostamaan paperisen koronapassin etukäteen Omakannasta. Koronapassin
voi tulostaa veloituksetta myös Kempeleen kirjastolla Zeppeliinissä.
- Tartuntatautilain 58 c §:ssä säädettyjä toimenpiteitä covid-19 -epidemian leviämisen
estämiseksi tulee noudattaa, vaikka toiminnanharjoittaja olisi ottanut EU:n digitaalisen
koronatodistuksen käyttöön (asiakkailla ja osallistujilla on mahdollisuus käsien puhdistamiseen,
asiakkaille ja osallistujille annetaan riittävän etäisyyden ylläpitämistä, käsien puhdistamista
ja muita vastaavia tartuntojen leviämistä estäviä käytänteitä koskevat toimintaohjeet ja
tilojen ja pintojen puhdistamista tehostetaan sen lisäksi, mitä muualla kyseisen toiminnan osalta
puhdistamisesta säädetään).
- Kempeleen kunnanhallitus on tehnyt 29.11.2021 kokouksessaan periaatepäätöksen koronapassin
käyttöönotosta kunnan omissa tapahtumissa/tilaisuuksissa.
- Koronapassin käyttöön liittyviin käytännön kysymyksiin on lisätietoja laajasti mm.
seuraavilla sivustoilla:

  • Aluehallintoviraston koronainfo toimijoille: p. 0295 016 666 (ma-pe 8.30-11.30 ja 12.30-16), koronainfo@avi.fi

Yksityistilaisuudet
- Yksityistilaisuuksia suositellaan järjestettävän mahdollisimman pienimuotoisesti.

Ravitsemusliikkeet
- Pohjois-Pohjanmaata koskevat valtioneuvoston leviämisalueille asettamat rajoitukset
ravitsemusliikkeiden aukioloajoista ja asiakaspaikkamääristä.

  • Ravintolat, joissa anniskellaan alkoholia, voivat olla auki klo 5–18. Ravintolat, joissa ei anniskella, voivat olla auki klo 5–01. Aukioloaikojen rajoitukset eivät koske huoltoasemien ravintoloita eivätkä noutoruoan myyntiä.
  • Anniskelu on sallittu klo 9–17. Avin luvalla anniskelun voi aloittaa klo 7 majoituspalvelun aamiaistarjoilun yhteydessä.
  • Ruokaravintoloissa on käytössä 75 % asiakaspaikoista (sisätilat) ja anniskeluravintoloissa 50 % asiakaspaikoista (sisä- ja ulkotilat).
  • Sisätiloissa asiakkaalla on oltava oma istumapaikka pöydän tai tason ääressä.

- Vaihtoehtona ravitsemistoiminnan erityisille rajoituksille toimija voi edellyttää asiakkailtaan koronapassin käyttöä. Lisätietoa ravintolarajoituksista valtioneuvoston
tiedotteessa: https://valtioneuvosto.fi/tietoa-koronaviruksesta/rajoitukset-ja-suositukset/ravintolarajoitukset

Koronan antigeeni-kotitestit
- Antigeeni-kotitestit ovat hyvä lisä terveydenhuollossa tehtävien testien rinnalle.
Kotitestit soveltuvat niille henkilöille, joilla on hengitysinfektion oireita, kuten kuumetta,
nuhaa tai yskää. Jos kotitestistä saa positiivi- sen testituloksen, tulee se vahvistaa
terveydenhuollossa tehtävällä koronatestillä.

  • Huomiota tulee kiinnittää siihen, että käyttää nimenomaan antigeenitestiä. Toinen markkinoilta löytyvä vaihtoehto, koronan vasta-ainetesti, ei kerro testattavan tämänhetkisestä tilanteesta, vaan siitä, onko henkilö joskus sairastanut koronaviruksen aiheuttaman taudin.


Lisätietolinkkejä:
OYS: oyskorona.fi/
THL: www.thl.fi
Kempele: https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/tietoa-koronaepidemiaan-liittyvista-toimenpiteista.html