Vuoden yrittäjinä palkittu Arto Tahkola ja Sanna Siira

to jouluk. 05 18:00:00 2019

Kempeleen yrittäjät ry on valinnut vuoden yrittäjäksi Arto Tahkolan (kuvassa) Tarraserif Oy:stä. Kempeleen kunta palkitsi lisäksi vuoden yksinyrittäjänä Sanna Siiran Linnunradan tilalta. Yrittäjät palkittiin vuosijuhlassa 5.12 Zemppi Areenalla.

Tarraserif on vuonna 2012 perustettu yritysten brändi-ilmeiden toteutukseen keskittynyt yritys. Yrityksen palveluihin kuuluvat valomainokset, autojen teippaukset, mainosteippaukset, messuosastot ja myymälämarkkinointi. Yritys on kasvanut viime vuodet vahvasti; liikevaihdon kasvu on ollut vuosittain 20-30%. Tänä päivänä yritys työllistää reilut 50 henkilöä Kempeleessä, Helsingissä ja Vantaalla. Kasvun myötä vanhat toimitilat kävivät yritykselle pieneksi, ja niinpä Tarraserif rakennutti uudet toimitilat Kempeleen Zatelliittiin. Syksyllä 2019 valmistuneet tilat olivat uuden yritysalueen ensimmäinen valmistunut kohde, ja toimitilojen myötä yritys muutti Oulusta takaisin Kempeleeseen.

Toimitusjohtaja Arto Tahkola on tehnyt pitkäjänteisesti työtä yrityksen kehittämiseksi. Tarraserif on myös vahvasti perheyritys; Arto ja Tiina Tahkolan lapsista osa on jo omistajana ja töissä yrityksessä.

Sanna Siira on Linnunradan tilan maatilamatkailuyrittäjä. Juurussuolla sijaitsevalla tilalla on alpakoita, kanoja, kukko sekä kissoja. Yritys järjestää alpakkatalutuksia sekä alpakkavierailuita erilaisiin tapahtumiin. Tilan pihalla voi kokeilla myös alpakka-agilityä. Sanna jalostaa alpakanvillasta erilaisia tuotteita, kuten lankaa ja asusteita.

Kuva: Sanna Siira tilallaan alpakoiden kanssa.


Alpakoiden lisäksi Linnunradan tila kasvattaa öljyhamppua Tyrnävällä. Hamppu on kestävä lähiraaka-aine, jonka viljely on ekologista. Hamppu viljellään ilman kas-vinsuojeluaineita ja sen juuristo parantaa maaperää ja tuo ravinteita seuraavan vuoden käyttöön. Yritys jalostaa hampusta elintarvikkeita (siemenet, öljy, rouhe, granola), lemmikki- ja kotieläinruokaa sekä luonnonkosmetiikkaa (voiteet, saippu-at, deo). Linnunradan tilan liiketoiminta kehittyy vahvasti, ja kasvun tueksi yritys rakentaa tilan pihaan uuden toimitilarakennuksen.