Lasten, nuorten ja perheiden palveluohjaus käynnistyy 1.12.2021

ke 1. joulukuuta 2021 14.16.00

Kempeleessä on kehitetty syksyn –21 aikana palveluohjauksen toimintamallia osana Pohjois-Pohjanmaan sote-uudistuksen Tulevaisuuden sosiaali- ja terveyskeskus, Lapset, nuoret ja lapsiperheet -kehittämisohjelmaa. Palveluohjauksen toimintamallin pilotointi jatkuu tammikuun -22 loppuun. Tavoitteena on, että lapset, nuoret ja perheet saavat tarvitsemansa palvelut joustavasti, oikeaan aikaan ja yhdellä yhteydenotolla.

Palveluohjaus auttaa tarkoituksenmukaisen avun ja tuen löytämisessä kun lapsen, nuoren tai perheen elämässä on tuen tarvetta. Palveluohjauksen avulla kartoitetaan perheen arjen sujuvuutta ja yhteistyössä perheen omien verkostojen sekä tarvittavien palvelujen kanssa suunnitellaan konkreettisia toimia vaikeuksien ratkaisemiseksi ja vahvuuksien tukemiseksi. Palveluohjauksessa hyödynnetään mm. Lapset puheeksi -menetelmää.

Keskitetty palveluohjaus vähentää ammattilaisten päällekkäistä työtä ja resurssien hukkaamista. Asiakkaiden osallisuus lisääntyy ja palveluohjauksen tekemän tilannearvion kautta palveluiden järjestäminen nopeutuu. Työntekijät siirtyvät rinnakkaistyöskentelystä yhdessä tekemiseen. Lisäksi palveluohjaus tuottaa tietoa palvelujen kehittämiseen, johtamiseen ja päätöksentekoon.

Lisätietoa ja yhteystiedot: https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/perhekeskus/lasten-nuorten-ja-perheiden-palveluohjaus.html