Maskisuosituksiin tarkennuksia
ke 6. lokakuuta 2021 10.30.00
Kempeleessä on todettu epidemian aikana toistaiseksi yht. 309 varmennettua koronavirustartuntaa. Viimeisten viikkojen aikana kunnassa on todettu vain yksittäisiä tartuntoja. Pohjois-Pohjanmaan alueellinen koordinaatioryhmä kokoontui tarkastelemaan alueen epidemiatilannetta tiistaina 5. lokakuuta. Ryhmä linjasi, että Pohjois-Pohjanmaa on edelleen epidemian perustasolla. Koronatartuntoja todetaan jonkin verran, mutta tartuntojen lähteet ovat hyvin tiedossa ja sairaalahoidon tarve on säilynyt alueella toistaiseksi vähäisenä. Maskisuositukseen linjattiin pieniä tarkennuksia.
Maskisuositus
- Käytä maskia oman harkintasi mukaan. Maskia on hyvä käyttää etenkin, jos et ole saanut täyttä rokotussarjaa ja liikut ruuhkaisissa sisätiloissa.
- Käytä maskia julkisessa liikenteessä, varsinkin ruuhkatilanteissa
- Käytä maskia, jos olet hakeutumassa koronavirustestiin (matkalla näytteenottoon ja ennen testituloksen valmistumista)
- Sosiaali- ja terveysalan työntekijöille maskien käyttöä suositellaan tilanteissa, joissa he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai asiakkaisiin. Vierailijoille ja potilaille maskien käyttöä suositellaan edelleen, kun he ovat lähikontaktissa potilaisiin tai henkilökuntaan.
Etätyösuositus
- Työntekijät työskentelevät kunnan normaalin etätyöohjeistuksen mukaisesti.
- Valtakunnallinen etätyösuositus päättyy 15.10.2021.
Kempeleen kunnan eri palveluyksiköt viestivät uusista koronatoimista ja niiden vaikutuksista palvelujen järjestämiseen yksityiskohtaisemmin kuntalaisille, sidosryhmille ja muille toimijoille eri tiedotuskanavia hyödyntäen.
Lisätietolinkkejä:
https://www.kempele.fi/sosiaali-ja-terveys/tietoa-koronaepidemiaan-liittyvista-toimenpiteista.html