Kempeleläiset erittäin tyytyväisiä kuntaansa

ma tammik. 28 14:56:00 2019

Kempeleessä on mitattu asukastyytyväisyyttä säännöllisesti vuodesta 2002 lähtien. Viimeisin tutkimus toteutettiin marras-joulukuussa 2018. Tulokset ovat olleet vuodesta toiseen hyviä, ja tämä trendi vahvistui edelleen uusimmassa kyselyssä. Peräti 94 % (90 %, 2016) asukastyytyväisyyskyselyyn vastanneista kempeleläisistä piti kunnan kokonaiskuvaa myönteisenä ja on valmiita suosittelemaan kuntaa asuinpaikaksi myös muille. Tässä valossa ei yllättänytkään enää se, että kun kerran Kempeleeseen sijoittuu, kuntaan halutaan myös jäädä. Yli 90 % vastanneista piti poismuuttoa kunnasta epätodennäköisenä.

Kyselyn tulosten perusteella kunnan kokonaiskuvaa pidetään kauttaaltaan parempana kuin aiemmin. Kempele nähdään vahvasti kehittyvänä ja turvallisena kuntana. Asuinympäristö koetaan viihtyisänä ja rauhallisena. Myös Kempeleen arvostuksen alueellisena toimijana koetaan nousseen viimevuosina.

Kunnan kehittymisen ja elinvoimaisuuden kannalta oleellisimpina tekijöinä nähtiin työpaikkojen lisääminen sekä vahvempi panostaminen kulttuurin ja erilaisiin tapahtumiin. Kunnan viestinnän sanomaa pidettiin oikeana. Kunnan tulee jatkossakin markkinoida itseään aktiivisesti ja tuoda esille monipuolisesti erityisesti alueen yritystoimintaa.

Ilahduttavaa on, että kempeleläiset kokevat saavansa kunnalta hyvää palvelua: palautteen antaminen on helppoa ja saatu palvelu on ystävällistä ja asiantuntevaa. Kehittämisenvaraa kuitenkin on edelleen vastaamisen nopeudessa.

Terveyspalvelut saivat eniten ruusuja

Asukastyytyväisyyskyselyn perusteella palvelut pelaavat Kempeleessä pääosin hyvin. Erityisen tyytyväisiä oltiin kunnan lääkäri- ja hammaslääkäripalveluihin sekä kirjastopalveluihin. Veden hyvä laatu sekä liikunta-, urheilu- ja ulkoilualueet saivat erinomaiset arviot. Toivomisen varaa oli sen sijaan varsinkin torin, torimyynnin ja julkisen liikenteen palveluissa.

Kysely toteutettiin verkossa

Kysely toteutettiin kunnan kotisivuilla ja facebookissa, ja siihen vastasi 607 (2016, 400) kuntalaista. Vastaajista 80 % oli 26 - 60 -vuotiaita. Vastaajista 457 osallistui myös arvontaan. Voittajat on arvottu ja heille on ilmoitettu voitosta henkilökohtaisesti.
Lisätietoja: hallintojohtaja Virva Maskonen, 044 -497 2238, virva.maskonen@kempele.fi

Asukastyytyväisyyskysely 2018 -tulokset

Hyvä kasvaa Kempeleessä!