Kempeleen 112-päivä sai väen liikkeelle

ma helmik. 12 11:00:00 2018

Kempeleen OSAO:lla riitti perjantaina 9.2. vilinää, kun 112-turvallisuustapahtuma sai yli tuhatpäisen kävijäjoukon paikalle. Esittelyhalli täyttyi päiväkotilaisista ja koululaisista heti aamuyhdeksältä tapahtuman ovien avauduttua.

Paikalla olivat kalustoineen mm. poliisi, pelastuslaitos ja hätäkeskus. Yhdistykset, järjestöt ja muut toimijat antoivat osastoillaan arvokkaita vinkkejä arjen turvallisuuden edistämiseen.

Kempeleen kunnan osastolla tekniset palvelut opasti turvalliseen liikkumiseen Kempeleen Baanalla. Kunnan nuorisopalvelut olivat rakentaneet luokkahuoneeseen esimerkkikodin. Siellä pienet koululaiset pääsivät kertaamaan turvallisuusasioita, joita tulee muistaa, kun on yksin kotona esimerkiksi koulun jälkeen.


Teknisten palveluiden osastolla opastettiin turvalliseen liikkumiseen uudella Baanalla


Moni kävijä sai kotiinviemiseksi Kempele-heijastimen


Ensihoitoyksikön ambulanssiin oli paljon innokkaita tutustujia


Hätäkeskuksen Mangusti-maskottia kävi halaamassa lähes jokainen pieni tapahtumakävijä


Poliisin osastolla oli paikalla Kempeleen koulupoliisina tunnettu Merja Rasinkangas


Reinikani-maskotti tarkkaili tilannetta tähystyspaikalta poliisiauton katolta


Kiviniemen meripelastus esitteli merellä käytettävää pelastuskalustoa

Lämmin kiitos esittelijöille ja järjestelyihin osallistuneille sekä tietysti kaikille vierailijoille!