72 tuntia -varautumiskoulutus Kempeleessä (päivitetty 17.3. - lisätty etänä osallistumisen mahdollisuus)
to 17. maaliskuuta 2022 12.50.00
Sota Ukrainassa on herättänyt kuntalaisissa runsaasti huolta ja tiedusteluja, miten he itse voisivat varautua häiriö- ja kriisitilanteiden varalta. Kunta vastaa tähän tiedontarpeeseen yhdessä Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön SPEKin kanssa ja järjestää koulutustilaisuuden 72 tunnin- varautumiskonseptista. Mukaan ensimmäiseen koulutukseen mahtuu 80 henkilöä. Jos kiinnostuneita on enemmän, kunta järjestää kevään aikana vielä toisen vastaavan koulutustilaisuuden.
72 tuntia -varautumiskonsepti havainnollistaa omatoimisen varautumisen merkitystä. On kaikille eduksi, jos mahdollisimman monet ovat etukäteen suunnitelleet häiriötilanteessa toimimista ja esimerkiksi pitävät yllä perustarpeet kattavaa kotivaraa. Kotitalouksien omatoimisella varautumisella ymmärretään yksittäisten henkilöiden, asuinyhteisöjen ja perheiden omaehtoista varautumista tilanteisiin, joissa normaali arki häiriytyy.
Suositus 72 tunnin (3 vuorokautta) omatoimiseksi varautumiseksi pohjautuu kansainvälisiin malleihin. Se on sekä avustusjärjestöjen että viranomaisten yleisesti tunnistama aikakehys, jossa omatoiminen varautuminen helpottaa sekä omaa pärjäämistä että yhteiskunnan auttamispainetta.
72 tuntia -varautumiskoulutusilta Kempeleessä maanantaina 21.3.2022 Linnakangastalon Linnatuvassa (Linnakaarto 20, C-ovi) klo 18–20
Ilmoittautumiset ja tiedustelut sähköpostitse: antti.peuralahti@kempele.fi
Koulutukseen pääsee osallistumaan myös etänä tämän linkin kautta: Liity kokoukseen napsauttamalla tästä. Kameran ja mikrofonin käyttö on estetty, mutta keskusteluun pääsee osallistumaan chatin kautta.