Valojen myötä matkataan kohti joulua

pe 13. marraskuuta 2020 09.22.00

Tällä viikolla kunnallistekniikan työlistalla on ollut jouluvalojen asentaminen. Perinteiseen tapaan syttyvät Kirkkotien valaisinpylväiden lumihiutaleet ja kirkon liikenneympyrässä kasvavan kuusen jouluvalot. Kauppatien toriaukiolla, Kokkokankaan Ruukinpihalla sekä museolla on myös valaistut joulukuuset.

Lisäksi Ketolanperäntien komean männyn luona on valaistu huvimaja ja Koskelassa Baanan reunalla kasvavaan mäntyyn on ripustettu kaksi isoa kruunuvalaisinta.

Kempeleen itäpuolella, Linnakaarron liikenneympyrässä valaisevat Eero Aarnion suunnittelemat Paloma –valolinnut. Itsenäisyyspäivän viikonlopulla lintujen väritys muuttuu sinivalkoiseksi. Talvikauden 2020-2021 uutuutena Lehmikentäntien liikenneympyrän valaistu vanha kirkkoreki on saanut eteensä kaksi LED-valoporoa.

Jouluvalot syttyvät tänä perjantaina ja ne sammutetaan ystävänpäivän aikaan helmikuussa.