Turvallisin askelin liukkaisiin keleihin

ti jouluk. 15 09:11:00 2020

Liukastuminen on jalankulkijoiden yleisin tapaturma talviliikenteessä. Jalankulkijan oma varovaisuus, kiireen välttäminen, liukuesteiden ja oikeanlaisten kenkien käyttäminen liukkailla keleillä sekä jalankulkuväylien hyvä kunnossapito parantavat turvallisuutta ja ehkäisevät liukastumista.

Yleisimpiä riskipaikkoja ovat muun muassa oma piha, työpaikan parkkipaikka sekä suojatiet liukkaiden ajourien kohdalla. Erittäin liukas keli on, kun jään päälle sataa lunta, jään päälle sataa vettä tai jään päälle sulaa vesikerros tai, kun lumi on tamppaantunut liukkaaksi runsaan lumisateen jälkeen.


Kaksi liukkaan kelin yleistä muodostumisketjua:



KUVA 1: Ilmatieteen laitos

Ilmatieteen laitos antaa varoituksia jalankulkusäästä. Tarkista varoitukset ennen ulos lähtemistä ja varaudu sen mukaan.

Näin varaudut liukkaisiin:

  • Valitse kengät kelin mukaan. Pohjan on hyvä olla huokoinen, pehmeä ja voimakkaasti kuvioitu. Turvallisin pohjakuvio on sivuilta avoin ja urat alaspäin leviäviä. Nastakengät ovat myös hyvä vaihtoehto liukkailla.
  • Käytä liukuesteitä, joissa on CE-merkintä (osoitus siitä, että ne on tyyppitarkastettu ja sertifioitu).
  • Varaa aikaa matkoihin.
  • Tarkista jalankulkusää ennen liikkeelle lähtöä.
  • Anna palautetta pihojen ja kulkuväylien kunnossapidosta.
  • Huolehdi kunnostasi ja vireystilastasi. Tutkitusti hyvä tasapaino ja ja lihaskunto alaraajoissa ja keskivartalossa auttaa pysymään pystyssä.
  • Keskity kävelemiseen.
  • Älä aliarvioi liukkaan kelin vaikutusta kaatumisriskin moninkertaistumiseen.

Lisätietoa: Liikenneturva.fi sekä Pysy pystyssä -kampanjasivu.

Oulun ympäryskuntien liikenneturvallisuustoimija: Juha Heltimo, puh. 050 3694604, juha.heltimo@ramboll.fi