Puistojen talvikuviot

pe maalisk. 05 15:10:00 2021

Puistojen työtehtäviin kuuluu näin talviaikaan katu- ja viheralueilla olevien roska-astioiden tyhjentäminen, leikkipuistojen talvikunnossapito sekä lumityöt kalusteiden osalta. Roska-astiat täyttyvät nopeaan tahtiin näin korona-aikana, kun ihmiset ulkoilevat paljon ja käytetyt kasvomaskit laitetaan roskiin. Luntakin on saatu tänä talvena runsaasti, ihan lumitöiksi asti. Leikkipuistojen puistokäytäväliittymiä ja leikkivälineitä puhdistetaan lumesta, mutta kannattaa muistaa, että siitä huolimatta pinnat ja tasot ovat toisinaan talvella liukkaita ja kovia.

Ilonpilkkeen leikkipuiston pienellä ladulla voi rauhassa harjoitella hiihtotaitoja. Hiihtotyyli ja vauhti ovat vapaita. Kiva latu löytyy myös Niittypuistosta, Pirilän pelloilta ja Kokkopuistosta. Vihiluodon kyläyhdistys on taas ansiokkaasti tehnyt lapsille ladun alueen vetokadun päähän Niemelän pelloille.

Rytipuiston ja Paiturinpuiston leikkipuistoissa on tallattu moottorikelkalla lapsen mittakaavan mukainen pikku lenkki. Tällä reitillä voi kävellä, juosta ja mennä vaikka suksiscootilla. Näissä leikkipuistoissa on myös taaperoille sopivat pienet maamäet. Lisäksi pikkumäkiä löytyy Eteläpellon, Koivikkohaan ja Kokkopuiston leikkipuistoista.

Terveyttä ja reipasta kevättalvea kaikille!