Vastaa Honkasen ja Paiturin leikkipuistojen kyselyyn

to jouluk. 21 10:27:00 2017

Ensi vuonna Kempeleen leikkipuistoverkostosta peruskorjataan kaksi leikkipuistoa. Honkasen katujen perusparantaminen alkaa kesällä ja suunnittelun aikana havaittiin, että nykyinen Heimo Kankaan leikkipuisto Punatulkuntien päässä on jäämässä uudelleen linjattavan pyöräilyn alareitin alle. Leikkipuisto saneerataan uuteen paikkaan puistossa, jalankulku- ja pyöräilyreitin rakentamisen yhteydessä.

Paiturin leikkipuiston kuntoon saamisesta on viime vuosina tullut useita yhteydenottoja, sillä puiston kuivatus on toimimaton ja välineet ovat uusimisen tarpeessa. Kempeleen kunnan talousarviossa 2018 on varattu määräraha puistolle ja nyt pääsemme perusparantamaan leikkipuiston ja sinne johtavan puistokäytävän.

Tekniset palvelut kartoittaa nettikyselyllä vuonna 2018 rakentuvia leikkipuistoja varten ideoita ja toiveita alueen asukkailta. Kyselylinkki on tarkoitettu talouksille, jotka asuvat Honkasen ja Paiturin alueella ja käyttävät leikkipuistoa. Myös Honkasen ja Puukoulun päiväkodit sekä yksityinen Touhuvekaran päiväkoti ovat saaneet kyselyn. Kysely on avoinna 10.1.2018 asti.

Kysely Honkasen leikkipuisto

Kysely Paiturin leikkipuisto