Terveyskeskuksessa vietettiin laajennuksen ja peruskorjauksen vihkiäisiä

maanantai 04.06.2018, 14:35

Kempeleen terveyskeskuksen pitkään odotetun laajennuksen ja peruskorjauksen vihkiäisiä vietettiin maanantaina 4.6. hyväntuulisissa tunnelmissa.

Vihkiäisiin toi valtiovallan tervehdyksen pääministeri Juha Sipilä. Paikalla oli projektin suunnittelussa ja toteutuksessa olleiden tahojen edustajia, kunnan luottamushenkilöitä ja johtavia viranhaltijoita. Puheenvuorojen lisäksi vieraat pääsivät nauttimaan kauniista musiikkiesityksistä, joita esittivät Kempeleen lukion kuoro ja Sofia Haapala.

Pitkään suunniteltu hanke toteutui Allianssi-mallilla

Terveyskeskuksen uudisrakennusta ja korjausta suunniteltiin pitkään. Valtuuston kokoonpano ehti kunnassa vaihtua useampaan kertaan valmisteluvuosien aikana. Kokonaisuuden suunnittelu, rakentaminen ja rahoittaminen ovat olleet ainutlaatuisia myös valtakunnallisesti sisältäen Allianssitoteuttamisen ja Kuntarahoitukselle vanhan kiinteistön myynnin sekä koko hankkeen omistajuuden siirtämisen. Kuntarahoitus tuli hankkeen edetessä mukaan uudella ja varsin luovalla tavalla, tämä Leasing-toteutus tapahtui ensimmäistä kertaa Suomessa.

Allianssi-yhteistoimintamallissa hankkeen keskeiset sidosryhmät vastasivat jo hankkeen varhaisesta vaiheesta lähtien projektin suunnittelusta ja myöhemmin toteuttamisesta yhdessä, yhteisellä organisaatiolla tavoitekustannuksissa pysyen ja jakaen projektiin liittyviä riskejä. Allianssissa osapuolten työskentelyssä periaatteena on ollut avoimuus ja yhtenäinen päätöksenteko. Uudisosan laajuus on yli 3 000 m2 ja remontoidun osan reilut 4 000 m2.

Allianssiprojektin keskisiä toimijoita olivat Lemminkäinen rakennus, nykyinen YIT, toimien toteuttamisen päävastuullisena, UKI-arkkitehdit, Sweco, Are-talotekniikka, Insinööritoimisto Putkonen, Prodeco, nykyinen A-Insinöörit rakennuttaminen Oy, Otacon Oy ja kunnasta tilaajan edustajana tekninen johtaja ja käyttäjien puolesta johtava lääkäri.

Kaikki toiminnot saman katon alla

Uusi kokonaisuus on käytännössä osoittanut palvelevansa asiakkaita hyvin. Saman katon alle on nyt voitu keskittää kaikki Kempeleen terveyskeskuksen toiminnat; hoitaja- ja lääkärivastaanotot, neuvolat ja neuvolan perhetyö, opiskeluterveydenhuolto, suun terveydenhuolto, mielenterveys- ja perheneuvola, laboratorio, röntgen, kuntoutus, tk-sairaalaosasto, kotisairaala ja laajat tukipalvelut.


Vihkiäisten kutsuvieraita


Sofia Haapala


Kempeleen lukion kuoro esiintyi juhlassa pienennetyllä kokoonpanolla.


Valtuuston puheenjohtaja Jarmo Haapaniemi


« Takaisin