Liikuntareitistön nimikilpailun voittajat valittu

ti maalisk. 16 09:58:00 2021

Vuodenvaihteessa haimme nimiehdotuksia Kempeleen liikuntareitistölle. Kunnan nimistötoimikunta palkitsi seuraavat neljä ehdotusta kaikista sykähdyttävimpinä nimivaihtoehtoina.

Itse reitistön nimi julkaistaan myöhemmin.

Sykekierros

Ehdottanut Sirpa Koskinen.

Nimi sykähdyttää urheilullisuutensa vuoksi. Se on osuva nimi reitille, jolla on moninaisia positiivisia vaikutuksia reitillä liikkujan sykkeeseen ja terveyteen. Lisäksi se muistuttaa niistä lenkkipoluista, joista kempeleläinen menestystarina (Polar) on saanut alkunsa.

Keinonkierto / Keino trail

Ehdottanut Pasi Pyyppönen.

sykähdyttää viittauksillaan historiaan (keino-sana on nimistötoimikunnan tietojen mukaan saamelaista alkuperää tarkoittaen tietä, polkua) ja paikallisuuteen (Keinonkenttä, Keinonkangas, Keinonsuo Mourungin suunnassa). Englanninkielinen versio nimestä on helppo lausua ja muistaa.

Köykkyrin kiepaus

Ehdottanut Anne-Mari Hautamäki.

Sykähdyttää viitatessaan lähtöpaikkaan Köykkyriin, jonka monet ulkopaikkakuntalaisetkin muistavat tunnetuimpana kempeleläisenä maastokohteena ja liikuntapaikkana. Nimi on luonteva jatkumo nykyisten osareittien nimiin Kokkokankaan kaarto, Haukkasuon henkäsy, Linnukan lenkki ja Mourundi.

Neulanen

Ehdottanut Hanna Niemi.

Nimelle haluttiin antaa kunniamaininta nimen sympaattisuuden vuoksi. Maastoliikuntareitistöön kuuluvat osareitit voisivat olla neulasia, joista virkistysreittikokonaisuus Neulaset (monikkomuodossa) muodostuu. Nimi nähtiin kuitenkin yksinään liian ”pienenä” sanana kymmenien kilometrien reitille. Nimistötoimikunta esittää, että esimerkiksi yksi alueen laavuista nimettäisiin Neulanen-nimellä.

Ehdotusten antaneisiin otetaan yhteyttä.