Kesäkukat saapuivat Kempeleeseen - tavoitteena korostaa ympäröivää luontoa

ti kesäk. 17 08:28:00 2025

Kesän myötä Kempeleen katuja ja viheralueita koristaa jälleen kauniit kesäkukat. Kunnan puistotyöntekijät ovat suunnitelleet tämän vuoden istutukset niittyteeman mukaisesti. Teema näkyy istutuksissa rehevänä ja luonnonläheisenä ilmeenä, jonka tavoitteena on tuoda esiin ympäröivän luonnon ominaispiirteet ja kauneus. Inspiraatiota on haettu erityisesti tienvarsien kasvillisuudesta ja lähiluonnon kasveista.



Värit ja kasvivalinnat tukevat niittyteemaa

Väriteemassa painottuvat violetin, pinkin ja keltaisen sävyt, jotka pohjautuvat lähiluonnosta tuttuihin väreihin. Istutuksissa on lisäksi kiinnitetty huomiota kasvien muotoihin ja rakenteisiin, jotta kokonaisuus tukisi niittymäistä vaikutelmaa.
Istutettaviin lajeihin kuuluvat muun muassa daalia, tähtisilmä ja rusokki. Kasvivalinnoissa on huomioitu paitsi visuaaliset tekijät myös ekologinen näkökulma, sillä monet lajit houkuttelevat pölyttäjiä ja edistävät alueen luonnon monimuotoisuutta.



Kesäkukkaistutuksia eri puolilla Kempelettä

Kesäkukkaistutuksia voi ihailla ympäri Kempelettä, niin puistoissa, katujen varsilla kuin kunnan omistamien kiinteistöjen pihoillakin. Perinteisten kohteiden lisäksi tänä kesänä muun muassa Linnakankaan liikenneympyrä sai kolme uutta istutusallasta.