Kempele kehittää työmatkaliikkumisen käytäntöjä

ke toukok. 20 13:56:00 2020


Koronaviruksen aiheuttamat rajoitukset ovat saaneet aikaan ison muutoksen tapoihimme työskennellä ja liikkua. Nyt onkin hyvä hetki miettiä, mitkä näistä uusista tavoista kannattaa säilyttää ja mitä vielä kehittää. Kempeleen kunnanjohtaja Tuomas Lohi kertoo etäkokouksien toimineen kunnassa loistavasti ja tehostaneen työntekoa niin paljon, että niitä pyritään jatkossakin suosimaan. Kempeleen kunnan työmatkaliikkumisen käytäntöjä tullaan tarkastelemaan myös muilta osin juuri käynnistyneessä kehittämistyössä.

Kempeleen kunnan työmatkaliikkumisen kehittämishankkeen tavoitteena on löytää taloudellisia, työhyvinvointia edistäviä ja ilmaston kannalta kestäviä tapoja kunnan työntekijöiden työpäivän aikaiseen liikkumiseen sekä edistää viisasta liikkumista kodin ja työpaikan välisillä matkoilla. Työ valmistuu vuoden 2020 aikana. Työlle on saatu liikkumisen ohjauksen valtionavustusta.

Lisätietoja hankkeesta antaa kunnallistekniikkapäällikkö Eelis Rankka.