Jouluvalot virittävät tunnelmaan

pe marrask. 16 09:48:00 2018

Tänään syttyvät jouluvalot taas tuttuun tapaan Kirkkotien valaisinpylväiden lumihiutaleisiin ja kirkon liikenneympyrän kuuseen. Kauppatien toriaukiolla, Kokkokankaan Ruukinpihalla sekä kunnantalolla on myös valaistut joulukuuset. Lisäksi, näillä näkymin viimeistä kertaa, leijuvat lumihiutaleet -ledvalaistus valaisee vanhaa kunnantaloa. Kunnantalon kiertoliittymän valaistus on uudistumassa. Nyt kun valaisintoimitus on saapunut perille saadaan asennustyöt käyntiin.

Talvikauden 2018-2019 uutuus ovat pop up -tyyppiset kausivalot. Ketolanperäntien komean männyn luona on valaistu huvimaja vieden ajatukset valoon ja lämpöön. Lisäksi Koskelan Pappilantiellä on ripustettu mäntyyn iso kruunuvalaisin ilahduttamaan Baanalla liikkujia. Valokruunu on nähtävissä myös Kuokkamaantielle. Nämä valot, näissä paikoissa, ovat ehkä vain tänä vuonna ja ensi vuonna saattaa jotain uusia lamppuja syttyä kaamoksen taltuttamiseksi.

Jouluvalot laitetaan päälle viikolla 46 ja ne sammutetaan Ystävänpäivän jälkeen helmikuussa.