Art Linnakallio goes Baana on käynnistynyt

to heinäk. 18 12:05:00 2019

Tänä syksynä Art Linnakallio saa jatkoa teemalla Art Linnakallio goes Baana.

Art Linnakallio goes Baana 2019 - teemalla haettiin taiteilijoita portfoliohaulla suunnittelemaan ja tekemään paikkasidonnaisia teoksia Kempeleen kunnan kahdeksan alikulkusillan yhteyteen. Alikulkusillat sijaitsevat Kempeleen vilkkaimman pyöräily- ja kävelyreitti Baanan varrella.

Neljä taiteilijaa sekä kolme työryhmää ryhtyvät suunnittelemaan teoksiaan kunnan kahdeksan alikulkusillan yhteyteen pyöräily- ja kävelyreitti Baanan varrella. Lisäksi yksi alikuluista toteutetaan yhteisön voimin. Teos tulee koostumaan kempeleläisten tarinoista Kempeleestä. Tekstit tulevat tunnelin seiniin sekä kuuluvat ääniteoksena. Kirjoitustyöpajat pidetään Kempeleen kirjastolla torstaina elokuun 1.päivä klo 10-12 ja 13-15. Tarkoituksena on inspiroida matalan kynnyksen sanataidetehtävillä ja alustuksilla ihmisiä kirjoittamaan omia muistojaan ja kokemuksiaan tärkeistä paikoista Kempeleessä, sekä tietysti jakamaan näitä toisilleen. Mukaan toivotaan eri-ikäisiä kirjoittajia.

Valitut taiteilijat ovat Marko Anttila, Veera Komulainen, Leena Pukki.  Työryhmissä työskentelevät Timo Tyynismaa, Jussi Hukkanen ja Lasse Rimpilä, Katja Määttä ja Päivi Lindell, Päivi Pussila ja Raimo Törhönen, sekä Johanna Ruotsalainen, Susanna Ruotsalainen ja Minna Mikkonen.

Tunneleihin on luvassa luonto ja eläinaiheista kuvitusta. Teoksia ryhdytään valmistamaan viikolla 29. Taiteilijoiden työskentelyä voi käydä seuraamassa paikan päällä, mutta kulkijoiden tulee varautua alikulkujen yhteydessä tapahtuvaan maalaustyöhön. Art Linnakallio goes Baana töiden viralliset avajaiset ovat 30.8.2019.

Lisätiedot tapahtumasta ja taiteilijoista TÄÄLTÄ.