Esittely

Virkistyuimala Zimmari on avattu vuonna 1997. Uimala sijaitsee kauppakeskus Zeppelinin kupeessa. Zimmari on Ouluseudun suosituimpia vapaa-ajan kohteita. Zimmarista löytyy puuhaa ja palveluja koko perheelle. Monitoimialtaalla on lämmin vesi, poreallas ja viisi vesihieronta-asemaa. Isoallas on 25 metriä pitkä. Lapsille löytyy opetusallas ja kolmekymmentä metriä pitkä vesiliukumäki. Lisäksi perheen pienemmille löytyy Kitahammaskrokon kotiallas, josta löytyy kahluuallas ja pieni liukumäki. Liikuntarajoitteisten asiakkaiden käytettävissä on rollaattori, suihkutuoleja ja monitoimialtaalla allasnostin. Pukeutumistiloista löytyy myös invapukuhuoneet, joita voi varata. Zimmarissa on myös kahvio, josta saa pientä purtavaa reippaille uimareille. Tervetuloa!

Zimmarin saavutuksia

  • Vuoden uimahalli vuonna 1998 (Suomen uimaopetus- ja hengenpelastusliitto)

  • Oulun läänin Uimataitokunta vuonna 2001 (Oulun lääninhallitus)

  • Kempeleen kunnan vammaisystävällinen palveluntuottaja vuonna 2003 (Kempeleen kunnan vammaisneuvosto)

  • Todistetusti tyytyväisimmät asiakkaat™ -sertifikaatti 2017 (Suomen Yritysvaliot Oy)

Mekin olemme Vammaiskorttikohde

EU:n Vammaiskortti on ollut käytössä Suomessa kesäkuusta 2018. Me olemme mukana Vammaiskortin tukijoukoissa ja haluamme palvella parhaalla mahdollisella tavalla erityistä tukea tarvitsevia asiakkaitamme. Meillä vammaiskortin haltijan avustaja tai tukihenkilö pääsee aina maksutta palveluumme.

 

Saunaosasto

Zimmarista löytyy naisten ja miesten puolelta höyrysaunat ja kaksi perinteistä suomalaista saunaa.


Isoallas

  • Pituus 25 metriä
  • 6 rataa, kyltein merkityt radat kuntouimareille, vesijuoksijoille ja lapsille
  • Altaan syvyys 120 - 230 cm
  • Veden lämpötila +27 astetta


  • Zimmarissa on kilpauintiin suunnitellut lähtökorokkeet.   

 

Monitoimiallas

  • Poreallas
  • Viisi vesihierontapistettä
  • Tuolihissi pyörätuoliasiakkaillemme
  • Altaan syvyys 100 - 135 cm
  • Veden
  •  lämpötila +31 astetta




Opetusallas

  • Vesiliukumäki 30 metriä. Liukumäki suljettu, kun isossa altaassa on vesivoimistelu.
  • Aaltaan syvyys 60 - 100 cm
  • Veden lämpötila +28 astetta



Kitahammaskrokon kotiallas

  • Zimppa-liukumäki
  • Altaan syvyys 30 cm
  • Veden lämpötila +31 astetta







Siirrettävä allasnostin 

  • Siirrettävä allasnostin on asiakkaiden käytettävissä Zimmarissa. 
  • Nostimella pääsee monitoimialtaalle ja isoon altaaseen.
  • Tarvittaessa nostimella onnistuu siirtyminen allastiloihin pukuhuoneesta saakka. 
  • Allasnostin sijaitsee allastiloissa uimavalvojien kopin sivussa.

 

Kahvio

  • 22 asiakaspaikka
  • tarjolla pientä suolaista ja makeaa, kahvia ja virvokkeita

Zimmarin seinämaalaus "Merenalainen maailma"

Kempeleläinen taiteilija Jenni Ohenoja on maalannut Virkistysuimala Zimmariin seinämaalauksen "Merenalainen maailma". Työ on tehty kynäruiskumaalauksena suoraan seinään. Kooltaan se on 2 x 6 metriä. Maalaus kuvaa kauniilla ja värikkäällä tavalla delfiinejä, koralleja ja kaloja omassa ympäristössään. Seinämaalaus on kunnan taidehankinta v. 2006.

Lisätietoa

Yhteystiedot

Virkistysuimala Zimmari
Pekurintie 1, 90450 Kempele

Palvelupiste
zimmari.uimala(a)kempele.fi
p. 050 316 9406

Liikuntakoordinaattori / Virkistysuimalan vastaava 
Katja Vähäkuopus
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 050 463 6493

Uimaopettajat
p. 044 497 2261