Toimintaohjeet

  • Uintiaika pukeutumisineen on 2 tuntia.

  • Ennen altaaseen menoa peseydy huolellisesti pesuainetta käyttäen. Suihkuun ja saunaan mennään ilman uima-asua. Myös hiukset tulee pestä tai käyttää uimalakkia. Pitkät hiukset tulee olla kiinni.

  • Uima-asuna käytetään uimapukua tai uimahousuja, jotka on tarkoitettu uimahallikäyttöön.

  • Kouluikäiset lapset menevät omille puolilleen pukuhuoneisiin.

  • Isoallas on tarkoitettu vain uimataitoisille. Monitoimiallas on tarkoitettu ensisijaisesti aikuisille ja varattavaksi erityisryhmille. Alle 12-vuotiaat monitoimialtaalle vain vanhemman valvonnassa.

  • Ilmoita terveysriskisi, jos se vaarantaa oman tai muiden turvallisuuden.

  • Uimahallin henkilökunnan antamia järjestystä ja turvallisuutta koskevia ohjeita ja määräyksiä on ehdottomasti noudatettava. Henkilö, joka rikkoo tätä järjestyssääntöä tai jättää noudattamatta henkilökunnan antamia ohjeita ja määräyksiä, voidaan määrätä poistumaan uimahallista ja uimahallin käyttö voidaan määräajaksi kieltää.

    • esiintyä päihdyttävien tai huumaavien aineiden vaikutuksen alaisena
    • juosta, meluta tai käyttäytyä muuten häiritsevästi
    • käyttäytyä sukupuolisiveellisyyttä loukkaavalla tavalla
    • roikkua altaan rataköysissä
    • syödä purukumia
    • käyttää allergisoivia aineita (hajusteet, spraytuotteet ym.)
    • värjätä hiuksia
    • ajella ihokarvoja
    • valokuvata ilman erillistä lupaa

  • Särkyvien esineiden tuominen uimahallin tiloihin on kielletty (esim. lasipullot).

  • Alle 8-vuotias tai uimataidoton lapsi (uimataito alle 25 metriä) pääsee uimaan vain yli 15-vuotiaan ohjauksessa

  • Jokainen käyttäjä on uimahallissa omalla vastuullaan. Uinninvalvojilla on yleinen valvontavastuu kaikista asiakkaistamme. Lapset ovat aina vanhempiensa vastuulla.

  • Suosittelemme, että yhden vanhemman vastuulla uimalassa olisi korkeintaan kolme alle kouluikäistä lasta. Kellukkeita käytetään ainoastaan vedessä, missä lapsi voi seisoa ja on aikuisen valvonnassa.

  • Uima-asu täytyy riisua saunomisen ajaksi, sillä uimavedessä oleva kloori alkaa saunan lämpötilassa höyrystyä ilmaan ja saattaa aiheuttaa herkimmille hengitysvaikeuksia.

  • Ratakylttejä ja muita opasteita tulee noudattaa.

  • Varo kuumaa höyryä höyrysaunan lattian rajassa.

  • Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on laatinut ohjeen uimahallien ja kylpylöiden turvallisuuden edistämiseksi. Tutustu Tukesin ohjeeseen (pdf)

  • Huolellisella peseytymisellä varmistamme sen, että vesi pysyy puhtaampana, jolloin esimerkiksi klooria tarvitaan vähemmän. Lisäksi voit välttää ihon oireilun, sillä kloorattu vesi reagoi iholla olevaan likaan aiheuttaen esim. ihottumaa.

  • Mitä enemmän kangasta ja poimuja uima-asussa on, sitä enemmän uimaveteen siirtyy mekaanisia epäpuhtauksia ja bakteereita. Palvelupisteestä vuokraamme mielellämme sopivan uima-asun, jos et sellaista omista.

  • Virkistysuimala Zimmarin allasveden laatu (pdf)

Näiden ohjeiden huolellinen noudattaminen on meidän kaikkien yhteiseksi hyväksi. Turvallisia uintihetkiä!

Lisätietoa

Yhteystiedot

Virkistysuimala Zimmari
Pekurintie 1, 90450 Kempele

Palvelupiste
zimmari.uimala(a)kempele.fi
p. 050 316 9406

Liikuntakoordinaattori / Virkistysuimalan vastaava 
Katja Vähäkuopus
etunimi.sukunimi@kempele.fi
p. 050 463 6493

Uimaopettajat
p. 044 497 2261