Palvelut yrityksille

Kempeleen kunnan kehittämisstrategia tähtää tulevaisuuteen. Painopiste on huipputeknologian yrityksissä, jotka luovat uutta ja antavat työtä kempeleläisille. Kunta palvelee yrityksiä monipuolisesti ja joustavasti. Esimerkiksi maankäytön suunnittelu ja kaavoitus, kunnallistekniikka, ympäristöpalvelut ja työterveyspalvelut ovat yritysten käytössä.

Kempeleen yrityspalvelut

Kempeleen yrityspalveluiden nettisivut ovat osoitteessa www.kempeleenyrityspalvelut.fi/ 

Ympäristöpalvelut

Kempeleen ympäristöpalveluiden kaikessa maankäytön suunnittelussa ja kaavoituksessa on tavoitteena viihtyisyys toimivuuden ja taloudellisuuden ohella. Viihtyisyydessä on tärkeänä osatekijänä siisti ja huoliteltu ympäristö, johon pyritään jatkuvan kunnossapidon avulla. Myös pohjavesien suojelu otetaan huomioon kaavoituksessa, rakentamisessa ja kunnossapidossa. Uudet asunto- ja työpaikka-alueet puolestaan suunnitellaan siten, että ne täydentävät yhdyskuntarakennetta ja nykyisten liikenne- ja kunnallisteknisten verkkojen kapasiteetti käytetään tehokkaasti.

Kunnallistekniikka

Kempele tarjoaa laadukkaat kunnallistekniset palvelut kaikenlaiselle yritystoiminnalle. Kunnan erikoisuus on puhdastakin puhtaampi Nano-vesi, joka ominaisuuksiltaan sopii myös erittäin hyvin teollisuuskäyttöön. Se sopii ominaisuuksiltaan myös erittäin hyvin teollisuusvedeksi, jota teknologiayritykset voivat hyödyntää.

Vedenpuhdistamo on moderni ja puhdistuslaitokset erinomaisia. Teollisuusjätevedet käsitellään ja puhdistetaan Kempeleessä parhaalla mahdollisella tekniikalla.

Ympäristövirasto - Oulun seudun ympäristövirasto

Kempeleessä on panostettu ympäristöpalveluihin. Tavoitteena on turvata kuntalaisille terveellinen ja viihtyisä ympäristö. Kestävän kehityksen ja ajankohtaisen tiedon soveltaminen takaa asiantuntevat palvelut niin asukkaille kuin yrityksillekin.

Ympäristöviraston tehtäviin kuuluu muun muassa ympäristöluvat ja lausunnot, kemikaaliviranomaistehtävät ja jätehuollon valvontatehtävät.

Vapaat toimitilat

Yksityisten vuokraamista tai myymistä vapaista toimitiloista Kempeleestä saa tietoa Ouluseutu yrityspalvelukeskuksesta.

Kunnan vuokraamia vapaita toimitiloja voi tiedustella palvelualuepäällikkö Aulis Kokolta, p. 050 4636 513.

Tilapalvelut

Tilapalvelut vuokraa Kempeleessä laadukkaita ja monipuolisia kokous- ja kongressitiloja muun muassa kunnantalosta ja kouluista.

Peruspalvelut

Kempeleen kunnan sosiaali- ja terveyspalvelujen perustehtävänä on kuntalaisten elämänhallinnan ja kasvatustehtävän tukeminen, terveyden ja työ- ja toimintakyvyn ylläpitäminen sekä sairauksien ennaltaehkäisy ja hoito tuottamalla laadukkaita hyvinvointipalveluja.

Työterveyshuollon järjestää Attendo Terveyspalvelut Oy