Matkailu
Kempeleessä riittää nähtävää ja koettavaa. Matkailu- ja kulttuurikohteita löytyy jokaisen perheenjäsenen makuun. Historialliset ja perinteiset nähtävyydet, kuten museo ja kirkot, sekä kauppakeskus Zeppelin ja virkistysuimala Zimmari takaavat elämyksellistä aikaa kauniissa kunnassamme.
Nähtävyydet
Kempeleen kunnan kiinnostavimmat matkailukohteet ovat kaksi kirkkoa. Vanha puukirkko, joka on yksi Suomen vanhimmista, 1600-luvun lopulta ja uusi, modernia suunnittelua edustava kirkko 1990-luvulta, joka on yksi Suomen uusimmista. Kirkot sijaitsevat samalla kirkonmäellä ja muodostavat ainutlaatuisen kokonaisuuden. Uuden kirkon suunnittelussa on huomioitu olemassa ollut vanha kirkko ja hautausmaa-alue.

Kempeleen kotiseutumuseo sijaitsee lähellä liikekeskusta Kirkkotien varrella. Tilan historia alkaa jo vuodesta 1733, jolloin paikalle perustettiin kuninkaallisen ruotuväkirykmentin komentajan virkatalo, "Hovila". Tila oli monien vaiheiden jälkeen Aappo Matturin omistuksessa, kunnes kunta osti osan tilasta vanhoine rakennuksineen 1975. Museo aloitti toimintansa tilalla 1980. Museo on auki kesäkuusta elokuuhun.
Zeppelin
Pohjois-Suomen suurin täyden palvelun kauppakeskus Zeppelin sijaitsee Kempeleessä. Zeppelinissä voit hoitaa ruokaostokset, vaatehankinnat, kännykät jne. Saman katon alla on useita pieniä putiikkeja ja erikoistavarakauppoja. Ravintoloita on jokaiseen makuun ja erilaisia tapahtumia ja toimintaa ympäri vuoden. Zeppelinissä sijaitsee myös Kempeleen kunnan pääkirjasto. Lue lisää

Virkistysuimala Zimmari
Virkistysuimala Zimmarista löytyy liukumäet, vesiporeet, höyrysaunat ja kesällä aurinkoterassi sekä normaali 25 metrin uima-allas, kaikki tämä normaalin uimahallilipun hinnalla.
Sijaitsee Zeppelinin kauppakeskuksen vieressä
p. 050 316 9406

Lisäksi valtatie 4:n varrella on Ouluntullin palvelualue, jossa sijaitsee Neste-huoltamo. Kesällä alueella on uimaranta ja talvella myös matkailijoiden käytössä oleva avantouintipaikka.




