Kaavoitusprosessi

Kaavoitusprosessin eteneminen pääpiirteissään.

Vaihe Kunta Osallinen
1. Vireille Kunnanhallitus tekee alueesta kaavoitus-päätöksen. Esityksen alueen kaavoittamisesta voi tehdä maanomistaja.
2. Osallistumis- ja arviointi-
suunnitelma
Kaavoituksen alkaessa jokaisesta kaavasta laaditaan osallistumis- ja arviointisuunnitelma, joka asetetaan nähtäville. Suunnitelmasta ja kaavoituksen vireille tulosta tiedotetaan osallisille. Osalliset voivat tehdä suunnitelmaan ehdotuksia koko kaavaprosessin viereillä oloajan.
3. Laatimisvaihe Laatimisvaiheen kuulemisen yhteydessä kaavaluonnos asetetaan nähtäville. Luonnoksesta voi tehdä huomautuksia sekä suullisesti, kirjallisesti että sähköpostilla.
4. Julkinen nähtävilläolo Kaavaehdotus asetetaan julkisesti nähtäville 30 päivän ajaksi. Mahdolliset muistutukset on jätettävä kirjallisina nähtävillä oloaikana.
5. Kaavan hyväksyminen Kunnanvaltuusto hyväksyy kaavan Hyväksymispäätöksestä voi valittaa Oulun hallinto-oikeuteen ja edelleen korkeimpaan hallinto-oikeuteen.
6. Kaavan voimaantulo Kaava saa lain voiman sinä päivänä, jona sen hyväksymisestä on virallisesti kuulutettu.