Päivähoitomaksu kunnallisessa päivähoidossa

Lasten päivähoidosta perittävät maksut

Maksut 1.8.2011 alkaen

Toimintakauden alkaessa elokuussa kaikkien perheiden tulotiedot tarkistetaan 1.8.2011 lähtien.

Mikäli perheenne tuloissa ei tapahdu muutoksia elokuun alkuun mennessä, pyydämme toimittamaan tuloselvityslomakkeen liitteineen mahdollsimman pian. Voimme tehdä päätökset ensi toimikauden päivähoitomaksuista jo huhti - toukokuun tulojen perusteella.

Valtioneuvosto on tehnyt 26.11.2009 päivähoidon asiakasmaksujen indeksitarkistukset. Muutokset ovat tulleet voimaan 1.8.2010. Lasten päivähoidosta perittävien maksujen euromäärät tullaan tarkistamaan joka toinen vuosi sosiaali- ja terveystoimen hintaindeksin ja tulorajojen euromäärät yleisen ansiotasoindeksin muutoksen mukaisesti.

Päivähoidon kuukausimaksut lasketaan prosenttiosuutena perheen bruttotuloista. Korkein päivähoitomaksu on nuorimmasta lapsesta 254€/kk, toisesta lapsesta 229€/kk ja perheen muista lapsista 20 % nuorimman lapsen kokopäivähoidon maksusta. Maksu peritään 11 kuukaudelta / toimikausi (elokuun alusta seuraavan vuoden heinäkuun loppuun).

Tulotietojen ilmoittaminen

Perheen tulot ilmoitetaan erillisellä tuloselvityslomakkeella, johon liitetään vanhempien palkkatodistukset ym. tarvittavat liitteet. Opiskelijat toimittavat kopion opiskelutodistuksesta. Perheen ei tarvitse selvittää tulojaan, mikäli perhe antaa tuloselvityslomakkeessa suostumuksensa määrätä toistaiseksi lapsen hoitomaksuksi hoitoajan mukaisen korkeimman maksun. Nykyiset asiakkaat voivat antaa suostumuksen korkeimpaan maksuun Sähköinen asiointi -sivulla.

Tuloselvityslomakkeita saa päiväkodeista, päivähoitotoimistosta tai tulostamalla tästä. Tuloselvitys liitteineen toimitetaan päiväkotiin tai päivähoitotoimistoon os. Kempeleen kunta, Päivähoito, PL 12, 90441 Kempele. Käyntiosoite Vihikari 10, Kempele.

Voit tarkistaa maksusi sähköisestä palvelusta omilla tiedoillasi. Linkki maksulaskuriin

Perhekoko

Perheen kokona otetaan huomioon yhteistaloudessa avioliitossa tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävät henkilöt sekä heidän kanssaan samassa taloudessa elävät molempien alaikäiset lapset.

Tulot

Tuloina otetaan huomioon samassa taloudessa elävän lapsen, vanhemman tai muun huoltajan sekä tämän puolison tai avioliitonomaisissa olosuhteissa elävän henkilön veronalaiset ansio- ja pääomatulot sekä verosta vapaat tulot. Jos kuukausitulot vaihtelevat, lasketaan palkkakertymästä keskimääräinen kuukausitulo.

Tuloina ei oteta huomioon lapsilisää, lapsen hoitotukea, asumistukea, vammaistukea, tapaturmavakuutuksen perusteella suoritettavia sairaanhoito- ja tutkimuskulujen korvauksia, sotilasavustusta, opintorahaa, aikuisopintorahaa ja opintotuen asumislisää eikä opintojen johdosta suoritettavia apurahoja ja muita vastaavia avustuksia, perhehoidon kustannuksen korvauksia eikä lasten kotihoidon tukea. Tulojen vähennyksenä otetaan huomioon suoritetut elatusavut perheen ulkopuolisille lapsille, tosiasiallisista perhesyistä johtuvat muut vastaavat kustannukset sekä syytinki.

Kuukausimaksu

Kuukausimaksu peritään enintään yhdeltätoista kalenterikuukaudelta toimintavuoden (1.8. - 31.7.) aikana. Maksuton kuukausi on heinäkuu. Edellytyksenä on, että kunnallinen päivähoito on alkanut viimeistään toimintavuoden elokuussa.

Maksuprosentit, vähimmäis- ja enimmäisbruttotulorajat ovat seuraavat:

 

Perheen koko
henkilöä

Tuloraja €/kk

Maksuprosentti

Korkeimman maksun bruttotuloraja €/kk

2

1198

11,5

3407

3

1477

9,4

4180

4

1754

7,9

4970

5

1871

7,9

5087

6

1988

7,9

5204

Jos perheen koko on suurempi kuin 6, lisätään maksun määräämisen perusteena olevaa tulorajaa 117 eurolla kustakin seuraavasta perheen alaikäisestä lapsesta.Jos tulot ovat pienemmät kuin vähimmäistuloraja tai jos maksu on lasta kohden vähemmän kuin 23€, maksua ei peritä.

Mikäli perhe ei toimita tuloselvityslomaketta liitteineen, perheen päivähoidossa olevasta lapsesta peritään korkein maksu.

Jos lapsi on osapäivähoidossa tai jos lapsen hoitoaika on muutoin jatkuvasti päivittäin, viikoittain tai kuukausittain säännönmukaista kokopäivähoidon hoitoaikaa merkittävästi lyhempi, peritään hoitoaikaan suhteutettu pienempi maksu seuraavin perustein:

  • Lapsella vapaapäiviä: kuukausimaksu jaetaan 20:lla ja kerrotaan lapsen keskimääräisillä toimintapäivillä. Sopimuksen voi tehdä 10-15 pv:lle/kk.
  • Osapäivähoito, enintään 5h/päivä: kuukausimaksu 60 % kokopäivämaksusta, korkeimmillaan 152,40 €.
  • Lapsen hoitoaika on säännönmukaisesti alle 50 h/2 viikkoa: kuukausimaksu 60 % kokopäivämaksusta. (käytetään ainoastaan vanhempien epäsäännöllisistä työajoista johtuen.)

Päivähoitomaksuasetuksen tulkintaan tehdyt tarkastukset astuivat voimaan 1.8.2009. Muutos koski hoitopäiväsopimuksen päivärajoja ja osapäivähoidon ehtoja.

Tilapäisestä päivähoidosta peritään kokopäivähoidossa 13€/päivä/lapsi ja osapäivähoidossa 8€/päivä/lapsi. Tilapäistä päivähoitoa voidaan tarjota rajoitetusti vapaissa päivähoitopaikoissa enintään 5 päivää/kalenterikuukausi/lapsi.

Poissaolot

Kun lapsi on sairautensa johdosta pois päivähoidosta vähintään 11 toimintapäivää kalenterikuukauden aikana, peritään maksuna puolet kuukausimaksun määrästä.

Kun lapsi on sairauden johdosta pois hoidosta kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksua tältä kuukaudelta ei peritä lainkaan.

Kun lapsi on muun kuin sairauden johdosta pois kaikki kalenterikuukauden toimintapäivät, maksuna peritään puolet kuukausimaksusta. Muutoin peritään aina täysi kuukausimaksu. Vanhempien lomat eivät vaikuta kuukausimaksuun.

Perhepäivähoidossa hoitajan ollessa estynyt hoitamasta lasta (vuosiloman, sairauden ym. syyn vuoksi), päivähoitomaksusta vähennetään nämä päivät jos vanhemmat itse järjestävät lapsensa hoidon tuona aikana.

Kesäkuun alusta koulujen alkamisajankohtaan saakka päivähoitomaksut hyvitetään niiltä päiviltä, jotka vanhemmat ilmoittavat lapsensa poissaoloiksi keväällä ilmoitettuun tiettyyn ajankohtaan mennessä. (Astuu voimaan 20.4.2009 Kunn. hall. §183)

Päivähoidon alkaminen ja päättyminen

Kun hoito alkaa tai päättyy kesken kalenterikuukauden, maksu peritään hoidon todellisen alkamis- ja päättymispäivämäärän mukaan.

Kun hoidon tarve loppuu ennen hoitosopimuksen päättymistä, on hoitopaikka sanottava kirjallisesti irti. Mikäli näin ei toimita, maksua joudutaan perimään hoitosopimuksen mukaisesti.

 

Lisätietoja päivähoitomaksuista ja niiden määräytymisestä;
Satu Muhojoki (Päivi Oksasen sijainen) p. 044 4972 311 ja Hely Takalahti p. 044 4972 312.