Avoin varhaiskasvatus

Kempeleen kunnan järjestämä avoin päiväkotitoiminta jatkuu Linnakangastalolla. Elokuussa 2011 aloitti avoin päiväkotitoiminta myös kunnan länsipuolella Pirilän tiloissa.  

Avoimien päiväkotipalveluiden tavoitteena on eri toimintamuodoin tukea perheitä lasten hoidossa ja kasvatuksessa silloin, kun perheellä ei ole tarvetta kokopäiväiseen hoitoon ja lapselle valitaan kotihoito. Perhe voi samanaikaisesti saada kotihoidon- tai yksityisenhoidon tukea. 

Avoimen päiväkotitoiminnan palveluita ovat varhaiskasvatuskerhot ja erilaiset perheryhmät.

Varhaiskasvatuskerhoissa järjestetään yhteistä toimintaa 2 – 5 vuotiaille lapsille. Yhdessä ryhmässä on keskimäärin 14 lasta. Ryhmät toimivat 2xviikko. Kerhoista peritään kuukausimaksu 30€ / lapsi.

Perhekerhoissa on yhdessä suunniteltua toimintaa vanhemmille ja lapsille. Ryhmissä on keskimäärin 12 perhettä lapsineen. Lukukausimaksu 30€ / perhe.

Esikkoryhmä on tarkoitettu ensimmäisen lapsen saaneille perheille. Ryhmä toimii vertaistukiryhmänä.

Lisäksi molemmissa toimipisteissä kokoontuvat tuetut perheryhmät, jonne ohjaudutaan erityisestä tarpeesta. Tuettujen perheryhmien toiminta-aika on pitempi, kuin normaali perhekerhossa.

Esikkoryhmistä ja tuetuista perheryhmistä ei peritä maksua. Avoin päiväkotitoiminta noudattaa koulujen loma-aikoja.

Sähköinen hakemus avoimeen päiväkotitoimintaan
(Hakemus toimii parhaiten Internet Explorer -selaimella versiolla 7 tai uudemmalla)

Hakemus avoimeen päiväkotitoimintaan, pdf

Lisätietoja Linnakangastalon avoimesta päiväkodista puh. 044-4972000 ja Pirilän avoimesta päiväkodista puh. 050 316 9676.

LINNAKANGASTALON AVOIN PÄIVÄKOTI

Os: Linnakaarto 20, 90450 Kempele

Varhaiskasvatuskerhot

  • Haltijat         ma klo 12.30 - 15.30 ja to klo 8.30 - 11.30 
  • Hiidet           ke ja pe klo 8.30 - 11.30 

Perheryhmä

  • Myllärit         ma klo 9.00 - 11.30

Tuettu perheryhmä

  • Keijut           ti klo 9.00 - 14.00

Esikkoryhmä

  • to klo 12.30 - 15.00

PIRILÄN AVOIN PÄIVÄKOTI

Os. Piriläntie 155 (C-talo), 90440 Kempele

Varhaiskasvatuskerhot

  • Kuusamat         ke ja pe klo 8.30 - 11.30 

Perheryhmä

  • to klo 9.00 - 11.30

Tuettu perheryhmä

  • ma ja ti klo 9.00 - 14.00

Esikkoryhmä

  • to klo 12.30 - 15.00