Omaishoidon tuki ja vuorohoito

Omaishoidontuella tarkoitetaan kokonaisuutta, joka muodostuu hoidettavalle annettavista palveluista sekä omaishoitajalle annettavasta hoitopalkkiosta, vapaasta ja omaishoitoa tukevista palveluista. Omaishoidontuen määrä perustuu annettavan hoidon sitovuuteen ja vaativuuteen. Hoitopalkkion määrään vaikuttaa myös muiden annettavien palveluiden määrä. Hoitopalkkio voidaan sopia myös pienemmäksi, jos hoidon sitovuus ja huolenpidon tarve on vähäistä ja/tai siihen on hoitajan esittämä erityinen syy.

Omaishoitolain 3 §:n mukaan kunta voi myöntää omaishoidon tukea, jos:

  • henkilö alentuneen toimintakyvyn, sairauden, vamman tai muun vastaavanlaisen syyn vuoksi tarvitsee kotioloissa hoitoa tai muuta huolenpitoa;
  • hoidettavan omainen tai muu hoidettavalle läheinen henkilö on valmis vastaamaan hoidosta ja huolenpidosta tarpeellisten palveluiden avulla;
  • hoitajan terveys ja toimintakyky vastaavat omaishoidon asettamia vaatimuksia;
  • omaishoito yhdessä muiden tarvittavien sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden kanssa on hoidettavan hyvinvoinnin, terveyden ja turvallisuuden kannalta riittävää;
  • hoidettavan koti on terveydellisiltä ja muilta olosuhteiltaan siellä annettavalle hoidolle sopiva ja tuen myöntämisen arvioidaan olevan hoidettavan edun mukaista.

Omaishoidontuki on veronalaista tuloa. Omaishoidon tuen myöntäminen on sosiaalihuoltolain mukaista kunnan harkinnanvaraista toimintaa. Tukea myönnetään talousarviossa varattujen määrärahojen puitteissa. Omaishoidon hakemuksia saa kotihoidosta. Hakemukseen tulee liittää lääkärinlausunto. Ennen hakemuksen käsittelyä kotihoito tekee kartoittavan kotikäynnin.

Omaishoidon tukihakemukset käsitellään SAS-työryhmässä (selvitys-arviointi- ja sijoitustyöryhmä). Työryhmässä on terveyskeskuslääkäri, vuodeosaston osastonhoitaja, kotisairaanhoitaja, sosiaalipalvelujohtaja, sosiaalityöntekijä ja kotipalveluohjaajat sekä johtava hoitaja. Ryhmään voidaan kutsua tarvittaessa myös asiakas tai hänen omaisensa tai muut yhteistyötahot.

Lisätietoja arkisin klo 8.00 - 15.45:
Kotipalveluohjaaja Helena Lehtosaari
p. 050 5700 980
Sosiaalityöntekijä Pia Ruikka
p. 050 4636 311

Vuorohoito

Vuorohoito on lyhytkestoista ja tarvittaessa säännöllistä kodin ulkopuolella annettavaa hoitoa. Sitä järjestetään terveyskeskussairaalassa sekä Cajanuksentienkodissa. Vuorohoidon tarkoituksena on tukea omaishoitajan jaksamista ja hyvinvointia sekä mahdollistaa vapaan pitäminen. Yksin asuvat voivat käyttää vuorohoitoa virkistäytymiseen ja kotona asumisen turvaamiseksi. Vuorohoidolla vastataan myös mahdollisiin kriisitilanteisiin esim. omaishoitajan sairastuessa tai asiakkaan toimintakyvyn äkillisesti huonontuessa.

Lisätietoja arkisin klo 8.00 - 15.45:

Vanhuspalveluohjaaja Elsa Kohtala, maanantaina ja tiistaina p. 044 4972 235
Kotipalveluohjaaja Helena Lehtosaari p. 050 5700 980
Kotihoidon palveluesimies Johanna Pikkuaho p. 050 3169 686.